Paperiliiton puheenjohtaja muistutti, että palkkojen ero Saksan ja Suomen välillä vuositason tuloissa on muutama tuhat euroa. Tiedossa on myös, että palkkakustannusten osuus puunjalostuksessa on poikkeuksellisen pieni. Se ei ylimalkaan ole tämän alan sijaintipäätösten peruste.

Pääministeri Sanna Marin ihmetteli tehtaan lopettamisen ajankohtaa keskellä korona-kriisiä. Hän toi esiin, että tehdas oli kannattava ja UPM oli maksanut huomattavia osinkoja. Marin kysyi aivan perustellusti, mikä riittää, viitaten voittoihin. Hän myös osoitti, että työtuntia kohti palkkakustannusten osuus ei voinut olla päätöksen peruste. Samalla hän toi esille sen, että Suomessa irtisanominen ja tehtaan lopettaminen omistajalle on paljon helpompaa ja halvempaa kuin Saksassa. Huomio kiinnittyi myös laiminlyötyyn tutkimus- ja kehittämistoimintaan.

Välittömästi asiaan reagoivat Kokoomuksen vaikuttajat ja Suomen yrittäjien Mikael Pentikäinen kysyen kannattaako Suomessa enää ottaa riskiä ja kansanedustaja Kai Mykkänen todeten pääministerin linjan vasemmistolaiseksi ja pelottavaksi. He eivät tunnistaneet Pesosen linjaa oikeistolaiseksi ja tuhoisaksi Suomelle. Ideologisen leiman rakentelu ja tosiasioiden sivuuttaminen näyttää olevan tarkoituksenmukaista. Kriittisen keskustelun ja tosiasioiden esiintuominen nousi investoinnin tekemisen esteeksi Pentikäisen puheessa. Tällä tavalla näyttää toimivan vapaa markkinatalous. Se kieltää ilmaisun vapauden jopa pääministeriltä. Edellä lainaamani kansanedustaja Lindtman, Paperiliiton puheenjohtaja ja pääministeri Marin olivat tuoneet esiin Pesosen kantaa kyseenalaistavia tosiasioita. Donald Trump ei ole ainoa, joka vierastaa tosiasioita, myös meillä on hänen hengenheimolaisiaan.

On syytä muistaa, että Pesonen on käyttänyt sijaintipaikkauhkaa aiemminkin. Hän oli Juha Sipilän hallituksen asettaman yritystukityöryhmän jäsen. Ei ole sopivaa eikä yleistä, että edunsaajat valitaan hallituksen työryhmiin. Työryhmän jäsenenä Pesonen uhkasi julkisuudessa UPM:n lakkauttavan tehtaita Suomessa, mikäli yhtiön saamiin tukiin kajotaan. Ei kajottu. Syyt tehtaan lopetukseen voivat siis olla monet.

Kapitalismin toimintamallin mukaan jokaisella tehtaalla haetaan maksimivoittoa. Jos jossain maassa tehtaan tuotto on parempi, vähempituottoinen tehdas on uhanalainen. Näinhän väitettiin käyneen Wallenbergin suvun omistajien lopettaessa Pohjois-Suomessa tehtaan, mutta säilyttäen tuotannon Ruotsissa. Kannattavuuserot olivat kuitenkin liikesalaisuuksia, joten voi myös ajatella kyseessä olleen kotiin vetämisen, mitä UPM ei nyt tee Kaipolan kohdalla.

UPM:llä on tehtaita Itävallassa ja Saksassa. Sanomalehtipaperin markkinatkin ovat suurelta osin Keskisessä Euroopassa. Siitä voi jo päätellä, että logistisilla perusteilla on tosiasiassa suurempi merkitys kuin nyt väitetyillä seikoilla. Julkiväitteillä tehdään politiikkaa omistajien etujen varmistamiseksi. Tiedetään, että ylitarjonta on keskeisin tekijä paperiteollisuuden alasajossa. Tärkeänä tekijänä keskustelussa on ollut mm. se, että paperiyhtiöt ovat laiminlyöneet tuotekehittelyn, innovaatiot ja tutkimus- ja kehittämistoiminnan. Sellun maailmanmarkkinahinnan suotuisa kehitys on tarjonnut helpon ratkaisun yritysjohdolle: lisää sellua. Yritysjohdon laiminlyönnit voidaan aina panna työntekijöiden piikkiin ja kärsittäviksi.

Reaalisen kilpailukyvyn kehittämisen laiminlyönti johtaa automaattisesti siihen, että keinoksi jää kustannuskilpailukyvyn epätoivoinen parantaminen, usein työkustannusten karsimisella.

UPM on lopettanut tehtaita ja tuotantolinjoja Suomesta jo aiemminkin mm. Valkeakoskelta, Raumalta, Jämsänkoskelta, Jyväskylästä, Kuusankoskelta, Myllykoskelta, Lappeenrannasta ja Kajaanista. Yhtiön itse ilmoittamat syyt vaihtelevat paperiliiketoiminnan keskittämisestä Saksaan, raaka-aineen saannin ongelmista, ylitarjonnasta, heikosta kustannuskilpailukyvystä, tuotannon siirrosta Ruotsiin, tehtaan vanhuudesta ja pienuudesta, kulutuksen pysähtymisestä aina heikkoon käyttöasteeseen. Kaikkien aiempia lopetusten taustan näyttävät muodostavan digitalisaation aiheuttama sanomalehti- ja painopaperin kysynnän lasku.

Surullisinta tässä kehityksessä on, että lopetetut tuotantolinjat korvautuvat lisääntyvällä sellun tuotannolla. Tämä merkitsee jalostusasteen laskua. On arvioitu, että puunjalostuksen jalostusaste on puoliintunut tämän kehityksen tuloksena. Uusia luvattuja kuluttajatuotteita ei ole kehitetty eikä otettu tuotantoon. Kehitys merkitsee samalla, että puuraaka-aineen käyttö kaksinkertaistuu lopputuotetonnia kohti. Kehitys on kansallinen katastrofi sekä taloudellisessa että metsien raaka-ainelähteen sekä hiilinielun roolin turvaamisen mielessä.

Markkinauskovaiset korostavat usein talouden kriisien positiivista merkitystä. Tässä viitataan opinkappaleeseen kriisien synnyttämästä luovasta tuhosta. Asiassa ei nähdä olennaisena sitä, että yrityksen strateginen suunnittelu ei ole onnistunut vastaamaan tuleviin haasteisiin, vaan ajaudutaan kriisiin. Kriisi on tuskallinen ja tuhoista tila, ei sitä pidä ideologisesti pehmittää ja vääristellä sen uutta luovasta voimasta. Kysymys on pakkotilasta, josta täytyy päästä ulos. Niin tälläkin kertaa. Valitettavasti ne vuosikymmenten aikana UPM:n osakkailleen jakamat miljardien eurojen osingot eivät ole auttamassa uutta nousua Kaipolassa tai muuallakaan lopetettujen tuotantopaikkojen taloudessa.

Ne miljardit ovat risteilleet holding-yhtiöiden, veroparatiisiyhtiöiden ja muiden omistusketjujärjestelyjen avulla finanssitalouden viidakkoon.

Veikko Räntilä on Ajatuspaja Tampere -ryhmän jäsen