Kolumnit

Urheiluhistoriaa tulee penkoa – jäisi koheltaminen vähemmälle

Opetusministeriö on joutunut valtiontalouden tarkastusviraston valvonnan vuoksi perimään Valolta ja myös olympiakomitealta avustusrahoja takaisin lähes 2 miljoonaa euroa.

Puhtaat eivät ole jauhot pussissa perijälläkään. Ministeriössä ei ole noudatettu omia eikä valtion liikuntaneuvoston päätöksiä.  Esimerkiksi ylitarkastaja Hannu Tolonen ei ole piitannut näistä päätöksistä vaan on esitellyt ja myöntänyt avustuksia ohi sääntöjen. Eikä hän ole ministeriössä ollut ainoa koheltaja. Valvonta on ollut lähes olematon ministeriössä. Jopa niin, että vuonna 2015 ministeriön oma entinen virkamies Timo Haukilahti joutui kääntymään oikeuskanslerin puoleen saadakseen muutoksen ministeriössä vallitsevaan epäkohtaan.

Nyt Valo, jonka toimintaan esimerkiksi Työväen urheiluliitto (TUL) ei lähtenyt mukaan,  on fuusioitunut olympiakomiteaan ja Valon entinen pääsihteeri Teemu Japisson on jättänyt virkansa.

Vaikka puolustus kertookin varojen tulleen käytetyksi lasten urheiluun, niin kyllä sieltä OK:n tileiltä löytyy ylimitoitettu muutaman tonnin synttärilahja ruhtinaallista palkkaa nauttivalle ja huippu-urheilun kehittämisessä epäonnistuneelle sekä Norjan mäkivalmennuksesta potkut saaneelle Mika Kojonkoskelle.

Vaikka esimerkiksi Kalervo Kummola on ehdottanut Kojonkoskelle eropaperia, niin mieshän istuu pallillaan kuin tatti.

Nyt olympiakomitealla on uusi johtokaksikko Timo RitakallioMikko Salonen. Heillä on puhdas pöytä ja suhteet kunnossa moniin suuntiin. Nähtäväksi jää miten Timo Ritakallio tulee kunnioittamaan opetusministeriön suositusta, ettei joillekin makseta pääministerin suuruista palkkaa toimistossa.

Äänekkäitä vastustajiakin löytyi sinivalkovärien pettämisen vuoksi.

Suomen urheilu mataa syvällä kansainvälisessä unholassa. Kun meillä on ollut kosolti ilonkin päiviä, niin halusin palata tunnetun urheilujohtajan, nyt 94-vuotiaan Jukka Uunilan aikoihin. Hän antoi pitkän haastattelun Urheilumuseon Pekka Honkaselle ja Jouko Kokkoselle maaliskuussa 2010. Kuuntelin jutustelun alusta loppuun.

Kun Uunila palasi 1966 Budapestin yleisurheilun penkin alle menneistä EM-kisoista, hän havahtui ja päätti muutoksen hetken koittaneen. Yleisurheilumme valmennusta oli siihen asti johdettu laaja-alaisesti Armas Valsteen tiedoin ja taidoin. Ne olivat maailmalla arvostettuja.

SUL:n puheenjohtaja Uunila oli kuullut Arthur Lydiardin luennon valmennuksesta. Pitkien neuvottelujen jälkeen tämä uusseelantilainen mies tuli tuplaamaan suomalaisjuoksijoiden harjoittelut ja vakuutti metodeistaan myös suomalaiset valmentajat.

Äänekkäitä vastustajiakin löytyi muun muassa Pekka Tiilikaisesta ja Paavo Noposesta sinivalkovärien pettämisen vuoksi.

Samalla urheiluliitto toteutti amerikkalaisen liike-elämämallin mukaan ja konsultti Nyströmin avulla 5 vuoden tavoiteohjelman. Jokaisen urheilijan ja hänen valmentajansa kanssa keskusteltiin realistiset mahdollisuudet. Urheilijoita kohdeltiin yksilöinä.

Nykyäänhän olympiakomitealla ei ollut vaikkapa Riossa muita tavoitteita kuin olla mukana kivassa olympiafiilingissä.

Muutoksiin Uunilan olympiakomitean puheenjohtajakaudella kuului myös valmennuspäällikön palkkaaminen olympiakomitealle. Uunilalla oli varsin hyvin tiedossa Tokion 1964 olympiakisojen koripallovalmentaja Kallu Tuominen, joka oli johdattanut Suomen noissa kisoissa 11. tilalle.

Paikka julistettiin pelisääntöjen mukaan hakuun. Kallu kysyi Uunilalta, että pitääkö hänenkin hakea kyseessä olevaa paikkaa erikseen, ja mitä hän kirjoittaa hakemukseen. Uunila vastasi, että tottakai sinunkin pitää hakea sitä: ”Hakupaperiin kirjoitat, että haet ja nimi alle. Ansiolistaa ei tarvita.” Se riitti ja Kallu Tuominen valittiin yksimielisesti.

Eikä tarvinnut katua. Suomen urheilussa alkoi tapahtua. Kallu kokosi yhteen eri urheilulajien valmentajat yhteistyöhön. Hän tiesi, että jokaisella huipulla on lajista riippumatta oltava sama peruskestävyysvalmennus.Valmennustiedon jakaminen yli rajojen oli tärkeää.

Oli tuossa monituntisessa Urheilumuseolle annetussa haastattelussa useita muitakin näkökohtia. Nykyäänhän olympiakomitealla ei ollut vaikkapa Riossa muita tavoitteita kuin olla mukana kivassa olympiafiilingissä, kuten Kojonkoski luonnehti.

Historiaan kannattaa tutustua huolellisesti, sillä niiden vaiheista voi löytää jyviä urheilumme kehittämisen suhteen.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat