Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ursula von der Leyeniltä voimakas puhe eurooppalaisille: “Jos virus onkin väkevä, niin ovat Euroopan kansalaisetkin”

Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen puhui tänään Euroopan parlamentin täysistunnossa EU:n koordinoiduista toimista korona-pidemiassa.

Demokraatti

Demokraatti

– On vaikea käsittää, missä määrin ja millä tavoin maailma on muuttunut siitä, kun viimeksi tapasimme. Toisella puolella maailmaa syntynyt virus muuttui salamannopeasti tappavaksi pandemiaksi traagisin seurauksin, myös täällä Euroopassa, von der Leyen sanoi.

Hän totesi eurooppalaisten elämäntyylin muuttuneen kertaheitolla.

– Kadut ovat nyt tyhjiä, ja ovet pysyvät kiinni. Arkirutiinit ovat vaihtuneet kamppailuksi. Lyhyessä ajassa olemme joutuneet omin silmin todistamaan elämän haurautta. Vielä pari viikkoa sitten emme olisi voineet kuvitellakaan mittasuhteiltaan sellaista tragediaa, joka koskettaa nyt Euroopan ydintä. Haluan esittää osanottoni kaikille uhreille ja heidän läheisilleen. Toivotan pikaista paranemista kaikille niille, jotka parhaillaan taistelevat hengestään tai sairastavat kotona – olette ajatuksissani. Seisomme rinnallanne.

– Mutta jos virus onkin väkevä, niin ovat Euroopan kansalaisetkin. Haluan esittää kunnianosoitukseni kaikille niille naisille ja miehille, jotka johtavat tätä taistelua: lääkäreille ja hoitajille, jotka Italiassa ja muualla Euroopassa ovat syöksyneet myrskyn silmään hetkeäkään epäröimättä – sankareille, jotka päivästä toiseen tekevät kaikkensa pelastaakseen vanhempamme ja isovanhempamme, ystävämme ja kollegamme, tutut ja tuntemattomat. Eurooppa on teille kiitollisuudenvelassa. Hyllyjen täyttäjille ja roskakuskeille, hautausurakoitsijoille ja opettajille, rekkakuskeille ja siivoojille, tehdastyöntekijöille ja leipureille – kaikille niille, joiden ansiosta elämä jatkuu. Eurooppa on teille kiitollisuudenvelassa.

Ursula von der Leyenin mukaan  taistelusta tekee ainutlaatuisen se, että meistä jokaisella on siinä rooli. Pysymällä etäällä toisista voimme hidastaa viruksen leviämistä.

– Luvut viime päiviltä ovat osoittaneet, että voimme muuttaa suuntaa – mutta vain, jos teemme oman osuutemme. Kyllä, on tuskallista olla erillään perheestä – varsinkin, kun mieltä painaa huoli perheenjäsenten fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista. Se on tuskallista niille, joille koti ei ole onnellinen ja turvallinen paikka. Se on tuskallista niille, jotka joutuvat lykkäämään suunnitelmiaan tai joiden kovalla työllä saavuttamat tulokset joutuvat nyt kyseenalaisiksi. Tämän vuoksi olen vahvasti sitä mieltä, että vaikka olemme ehkä fyysisesti tavallista kauempana toisistamme, meidän on kyettävä tiiviimpään yhteistyöhön kuin koskaan.

Lisää aiheesta

“Liian moni huolehti aluksi vain itsestään.”

Komission puheenjohtajan mukaan Euroopan toimielinten, poliittisina päättäjien ja johtajien  on osoitettava samaa luottamusta, samaa yhtenäisyyttä ja samaa johtajuutta.

– Kukaan meistä ei pysty kaikkeen yksin, eikä yksikään jäsenvaltio voi hoitaa kriisiä yksin. Voimme tässä kriisissä ja yleisemmin koko Euroopan unionissa auttaa itseämme vain auttamalla toisiamme.

– Viime viikkojen tarinaa on ollut erityisen tuskallista seurata. Kun Euroopassa todella tarvittiin yhteisöllisyyttä, liian moni huolehti aluksi vain itsestään. Kun Euroopassa todella tarvittiin ”kaikki yhden puolesta” -henkeä, liian moni tuijotti vain omaan napaansa. Kun Euroopassa todella tarvittiin osoitusta siitä, ettei yhteistyötä tehdä vain poutasäällä, liian moni kieltäytyi aluksi päästämästä ketään toista sateenvarjonsa suojaan.

– Ei kuitenkaan kulunut aikaakaan, kun eri tahojen omien koordinoimattomien toimien vaikutus alkoi tuntua. Tämän vuoksi olemme viime viikkojen aikana toteuttaneet poikkeuksellisia ja ainutkertaisia toimenpiteitä tarvittavien toimenpiteiden koordinoimiseksi ja mahdollistamiseksi.

– Sittemmin tilanne on parantunut ja jäsenvaltiot ovat alkaneet auttaa toisiaan – auttaakseen itseään. Eurooppa vauhdittaa nyt toimiaan.

Ensi kädessä kyse terveydestä.

Ursula von der Leyenin mukaan koronavirusepidemia on ensi kädessä kansanterveydellinen hätätila.

– Pyrimme kaikin tavoin pelastamaan ihmishenkiä. Olemme tässä onnekkaita, sillä meillä on maailman parhaat terveydenhuollon ammattilaiset.

Hän kertoi, että nyt ollaan perustamassa kaikkien aikojen ensimmäistä eurooppalaista lääkinnällisten laitteiden varastoa, joka sisältää esimerkiksi hengityslaitteita ja -suojaimia sekä laboratoriovälineitä. Komissio rahoittaa 90 prosenttia tästä varastosta.

– Tämän vuoksi pyrimme voimakkaasti suojaamaan tärkeimpien tarvikkeiden, kuten hengityssuojainten ja suojavaatteiden, saantia asettamalla ne vientiluvan alaisiksi. Käynnistimme tätä varten useita yhteisiä hankintamenettelyjä koronavirustestien, hengityslaitteiden ja henkilönsuojaimien saamiseksi. Mukana on 25 jäsenvaltiota.

– Tiistaista asti olemme tienneet, että tuottajat pystyvät vastaamaan jäsenvaltioiden tarpeisiin hengityssuojainten, suojahanskojen ja -lasien sekä visiirien osalta. Ensimmäisten toimitusten on määrä alkaa tulevien viikkojen aikana. Pandemian aikaan tieto pelastaa ihmishenkiä, joten perustimme eurooppalaisen tieteellisten asiantuntijoiden ryhmän avuksi määrittelemään koordinoituja toimia, joita me kaikki voimme noudattaa.

– Paras apu tässä on ainutlaatuiset sisämarkkinamme. Eurooppa voi vastata tähän haasteeseen ainoastaan, jos sisämarkkinamme ja rajamme toimivat siten kuin niiden kuuluu. Rajatonta kriisiä ei voi ratkaista pystyttämällä välillemme esteitä. Silti juuri tämä oli monien Euroopan maiden ensireaktio. Siinä ei yksinkertaisesti ole järkeä. Se on myös perustavalla tavalla Eurooppa-hengen vastaista. Yksikään jäsenvaltio ei voi täyttää omia elintärkeiden lääkinnällisten laitteiden ja varusteiden tarpeitaan itse. Ei yksikään.

– Tavaroiden ja palvelujen vapaa liikkuvuus on tämän vuoksi vahvin, ja suoraan sanottuna ainoa, valttikorttimme sen varmistamisessa, että toimitukset saapuvat sinne, missä niitä tarvitaan. Se, että tietyt maat päättivät yksipuolisesti lopettaa viennin sisämarkkinoille, on järjetöntä. Tämän vuoksi komissio puuttui tilanteeseen, kun useat maat estivät suojavarusteiden viennin Italiaan. Tämän vuoksi laadimme rajatoimia koskevat ohjeet terveyden suojelemiseksi sekä tavaroiden ja keskeisten palvelujen saatavuuden suojaamiseksi. Tämän vuoksi haluamme ensisijaiset ”vihreät kaistat” tärkeitä rahtikuljetuksia varten.

“Olemme tienhaarassa.”

Ursula von der Leyen painotti, että sillä, mitä EU nyt tekee, on totisesti merkitystä.

– Sen vuoksi teimme koronaviruksen vaikutusten lieventämistä koskevan investointialoitteen, jolla ohjataan 37 miljardia euroa kriisin vaikutusten lieventämiseen sekä ihmishenkien, työpaikkojen ja yritysten pelastamiseen. Sen vuoksi asetimme kaikkien aikojen joustavimmat väliaikaiset valtiontukisäännöt, jotta jäsenvaltiot voivat antaa yrityksille elintärkeää tukea. Ensimmäiset tapaukset hyväksyttiin ennätysajassa, tuntien kuluessa.

Hän muistutti myös, että nyt ensimmäistä kertaa EU:n historiassa on aktivoitu vakaus- ja kasvusopimuksen yleinen poikkeuslauseke.

– Jäsenvaltiot voivat käyttää kaikki keinot työllisten ja työttömien tukemiseen, pienten ja suurten yritysten tukemiseen ja ihmisten tukemiseen läpi vaikeiden aikojen, keitä he sitten ovatkaan ja mistä he tulevatkaan.

– Nyt vastassamme on näkymätön vihollinen, joka asettaa nämä unionimme perusarvot koetukselle. Meidän kaikkien on jälleen luotettava toisiimme. Meidän kaikkien on jälleen autettava toisiamme näinä vaikeina aikoina. Tällä hetkellä kaikkein tärkein velvollisuutemme ja tavoitteemme on pelastaa eurooppalaisten henki ja elinkeinot. Mutta sekin päivä koittaa, ja toivon, ettei se ole kovin kaukana, jona meidän on katsottava eteenpäin ja saatava talous elpymään yhdessä.

Komission puheenjohtajan mukaan olemme tienhaarassa: Jakaako tämä virus meidät lopullisesti köyhiin ja rikkaisiin? Vauraisiin ja osattomiin? Vai pysymmekö yhtenä vahvana rintamana, vakavasti otettavana maailmanlaajuisena toimijana?

– Kun näemme, miten koko Euroopassa on monin tavoin ryhdytty tarjoamaan apua, osoittamaan ystävällisyyttä ja inhimillisyyttä, havaitsemme, että meillä on täysi syy suhtautua tulevaisuuteen optimistisesti.

Monet mepit seuraavat istuntoa omista kotimaistaan. Alla esimerkkinä suomalaisten demarimeppien tuoreet tviitit:

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE