Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

USA:n ulkoministeriehdokas “sovittelevasti” Putinista: “En käyttäisi nimitystä sotarikollinen”

Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin ulkoministeriehdokas Rex Tillerson tuomitsee Venäjän toimet Ukrainassa, mutta ei käyttäisi Venäjän presidentistä Vladimir Putinista nimitystä sotarikollinen.

Tillerson olisi vastannut Krimin valtaamiseen ja Venäjän toimiin Itä-Ukrainassa suuremmalla voimalla kuin presidentti Barack Obaman hallinto. Tillersonin mukaan Yhdysvaltojen olisi pitänyt antaa Ukrainalle enemmän tiedustelu- ja sotilaallista apua.

Tillersonin mukaan Venäjän toiminta oli tuomittavaa. Trump ei ole tuominnut Venäjän toimia yhtä jyrkkäsanaisesti kuin Tillerson.

Tillerson toi esille näkemyksiään avauspuheenvuorossaan senaatin kuulemisessa. Hän pitää Venäjä uhkana ja hänen mielestään Yhdysvaltain Nato-liittolaisilla on syytä huoleen. Hänen mukaansa Yhdysvallat kuitenkin jätti oven auki Venäjän toimille.

Ulkoministeriehdokas pitää Venäjän viimeaikaista toimintaa piittaamattomana Yhdysvaltain eduista. Tillerson haluaa tästä huolimatta tehdä yhteistyötä Venäjän kanssa yhteisten etujen ajamisessa kuten terrorismin vastaisessa taistelussa.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE