Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

5.11.2022 07:39 ・ Päivitetty: 5.11.2022 07:39

USU: Ilmarisen Pölönen nostaisi Fortumin ja valtionyhtiöiden hallituspalkkioita

LEHTIKUVA / JNU
Työeläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen.

Työeläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen katsoo, että Fortumin ja muiden valtionyhtiöiden hallituspalkkioita pitäisi nostaa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pölönen sanoo Uutissuomalaisen haastattelussa, että valtionyhtiöiden hallituspalkkiot saattavat olla moninkertaisesti pienemmät kuin vastaavan kokoluokan yhtiöissä sekä Suomessa että maailmalla.

Hallituspalkkioiden pitää olla linjassa tehtävään liittyvän vastuun ja työmäärän sekä yrityksen koon ja merkityksen kanssa, Pölönen sanoo.

- Yhtiön hallituksella on iso vastuu, niin kuin esimerkiksi Fortumin yrityskaupoista nähdään. Silloin myös hallituspalkkioiden pitää olla linjassa siihen vastuuseen ja työmäärään sekä yrityksen kokoon ja merkitykseen nähden, Pölönen perustelee haastattelussa.

Pölösen mukaan osa potentiaalisista hallitusjäsenistä vieroksuu paikkaa sellaisen yhtiön hallituksessa, jossa valtiolla on suuri omistusosuus.

- Jos palkkiotaso on lisäksi matala, se karsii ehdokkaita entisestään.

ILMARINEN on Fortumin toiseksi suurin omistaja valtion jälkeen, ja Pölönen on Fortumin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan jäsen.

Pölönen pitää alkusyksystä solmittua Uniper-sopimusta tilanteeseen nähden hyvänä. Sopimuksessa Fortum myi suuriin talousvaikeuksiin ajautuneen saksalaisen tytäryhtiönsä Uniperin Saksan valtiolle 500  miljoonalla eurolla.

Fortum oli ostanut Uniperin vuonna 2017 noin seitsemällä miljardilla eurolla.

Fortumin hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 88 800 euroa vuodessa, rivijäsenelle 43 100 euroa.

Esimerkiksi metsäjätti UPM:n hallituksessa puheenjohtaja saa 200 000 euroa, rivijäsen 115 000 euroa.

Avokätisin palkitsija suomalaisista suuryhtiöistä on Nokia, joka maksaa puheenjohtajalle 440 000 euroa vuodessa ja rivijäsenelle 170 000 euroa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU