Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

USU: Itä- ja pohjoissuomalaista työtöntä tuetaan EU-rahoista yli 5 kertaa enemmän kuin länsi- ja eteläsuomalaista

Itä- ja pohjoissuomalaista työtöntä tuetaan EU:n rakennerahastoista yli viisi kertaa enemmän kuin länsi- ja eteläsuomalaista työtöntä, kertoo Uutissuomalainen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Uutissuomalaisen selvityksessä työllistämiseen tarkoitetut tukisummat jaettiin työttömien määrällä. Luvuista on poistettu harvan asutuksen alueitten lisätuet.

Maakuntien välille onkin syntynyt kiistaa ensi vuonna alkavan seitsenvuotiskauden rahoista. Kaikki Länsi- ja Etelä-Suomen maakuntajohtajat muuttaisivat rahanjakokriteerejä, Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien johtajat taas pitäisivät perusteet ennallaan.

Rahoituskaudella 2014–2020 Itä- ja Pohjois-Suomi saavat tukipotista kaksi kolmasosaa, vaikka alueella asuu vain neljännes suomalaisista. Työtöntä kohti Itä- ja Pohjois-Suomi saivat 9 688 euroa, kun Länsi- ja Etelä-Suomessa vastaava lukema on 1 875 euroa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE