Politiikka
26.7.2025 04:30 ・ Päivitetty: 25.7.2025 13:58
USU: Liikenne- ja viestintäministeri ehdottaa uutta tulosidonnaista auton romutuspalkkiota
Ensi vuonna alkaa romutuspalkkio, joka vaatii uuden auton ostoa. Suunnitteilla on toinen palkkio, jossa voisi ostaa myös käytetyn auton. Asiaa ehdottaa ministeri Lulu Ranne (ps.), mutta sen rahoitus on auki. Myös romutuspalkkioiden ilmastovaikutusten on kritisoitu jäävän olemattomiksi.
Hallitus aikoo ottaa autojen romutuspalkkion käyttöön ensi vuonna.
2000-2500 euron romutuspalkkion saa, jos vie yli 10 vuotta vanhan auton romutukseen ja ostaa tilalle uuden, vähäpäästöisemmän auton.
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) väläyttää Uutissuomalaisen haastattelussa myös mahdollista uutta romutuspalkkiota, joka suunnattaisiin pienituloisille ja joka mahdollistaisi myös käytetyn auton oston.
- Tämä tulosidonnainen romutuspalkkio on riippuvainen siitä, saammeko EU:n sosiaalisesta ilmastorahastosta rahoitusta. Sen toteutuminen edellyttää myös kansallista rahoitusta valtion budjettiin. Mistään rahoituksesta ei toistaiseksi ole päätetty, Ranne sanoo.
Kyseinen käytettyjen autojen romutuspalkkio on heinäkuun alussa julkaistussa hallituksen keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmassa. Suunnitelmassa todetaan, että ensi vuoden alusta alkava romutuspalkkio tukee hyvä- ja keskituloisten autohankintoja, mutta ei pienituloisten.
Uudella tulosidonnaisella romutuspalkkiolla voisi vuosina 2027-2032 hankkia nollapäästöisen, uuden tai käytetyn auton romutettavan suurempipäästöisen auton tilalle.
Lisää aiheesta
PARAIKAA lausuntokierroksella olevan, ensi vuonna alkavan autojen romutuspalkkion ilmastovaikutuksia moititaan, mutta myös kiitetään.
Lakiesityksen mukaan romutuspalkkio heltiää, jos romutettavaksi vie vähintään 10 vuotta vanhan auton. Tilalle pitää hankkia uusi auto, jonka päästöt ovat enintään 140 grammaa kilometriltä.
Sähköauton ostamista tuetaan 2 500 euron romutuspalkkiolla, sen sijaan polttomoottoriauton romutuspalkkio on 2 000 euroa. Valtio varaa 20 miljoonaa euroa romutuspalkkioon vuosille 2026-2027.
Elokuun 5. päivään asti lausuntokierroksella oleva lakiesitys on saanut palautetta siitä, että sen ilmastovaikutukset jäävät vähäisiksi.
- Esitetyn kampanjan ilmastovaikutukset olisivat nykymuodossaan mitättömät, toteaa Luonnonsuojeluliitto lausunnossaan.
Ranne vastaa kritiikkiin, että romutuspalkkio haluttiin tehdä teknologianeutraaliksi ratkaisuksi.
- Me emme suosi mitään käyttövoimaa emmekä automerkkiä. Tämä mahdollistaa myös polttomoottoriautot, joista uudet ovat selvästi vähäpäästöisempiä kuin vanhat.
UUDEN hankittavan auton hiilidioksidipäästörajan 140 grammaa kilometriltä katsotaan palautteissa olevan liian korkea. Esimerkiksi edellisen romutuspalkkiokampanjan aikana raja oli 120 grammassa.
- Palkkion porrastuksen tulisi olla ehdotettua selvemmin nollapäästöisiä autoja suosivampi, toteaa Veronmaksajain keskusliitto lausunnossaan.
Ranne kertoo kuitenkin, että hiilidioksidipäästöraja on tarkoin harkittu.
- Me emme halua, että kiinalaiset sähköautot saavat huippuetumatkan. Jos päästöraja olisi ollut 120 grammaa, se olisi sulkenut pois paljon länsimaisia vähäpäästöisiä vaihtoehtoja.
ROMUTETTAVIEN henkilöautojen tilalle arvioidaan lakiesityksessä hankittavan uusia autoja noin 9 100. Valtaosa uusista autoista olisi polttomoottoriautoja.
Bensiiniautojen osuudeksi arvioidaan noin 43 prosenttia, sähköautojen 38, ladattavien hybridien 17 ja dieselkäyttöisten autojen noin kaksi prosenttia.
Luonnonsuojeluliiton mielestä romutustuen tulisi ohjata vaihtoehtoisilla käyttövoimilla toimivien autojen osuuden kasvattamiseen ajoneuvokannassa sekä joukkoliikenteen ja pyöräilyn edistämiseen.
- Romutuspalkkion ehtoja tulisi kiristää siten, että palkkio mahdollistaisi ainoastaan vaihtoehtoisilla käyttövoimilla toimivien autojen hankkimisen, se toteaa lausunnossaan.
Ministeri Ranne huomauttaa, että kansalaisten pitää saada itse päättää, minkälaisen auton he haluavat hankkia.
Liikenne- ja viestintäviraston tekemän arvion mukaan romutuspalkkiokampanjan avulla saavutettaisiin yhteensä noin 8 500 hiilidioksiditonnin päästövähennys, kun jokainen palkkiolla hankittu auto on ollut käytössä yhden vuoden ajan.
AUTOALAN keskusliitto onkin sitä mieltä, että romutuspalkkio paitsi parantaa liikenneturvallisuutta myös vähentää päästöjä. Se uskoo, että päästövaikutukset voivat olla huomattavasti aiempaa arviota suuremmat, jopa yli 15 000 hiilidioksiditonnia vuodessa.
- Romutuspalkkio on siis merkittävä ilmastotoimenpide, se toteaa tiedotteessaan.
Uusien autojen hiilidioksidipäästöt kasvoivat viime vuonna ensimmäistä kertaa ainakin viiteen vuoteen.
SUOMEN tavoitteena on liikenteen päästöjen puolittaminen vuoteen 2030 mennessä. Vuoteen 2045 mennessä pitäisi siirtyä kokonaan päästöttömään liikenteeseen.
Päästötavoite saattaa karata, sillä täyssähköautojen osuus kaikista tänä vuonna myydyistä autoista on ollut vain noin 34 prosenttia.
Ranteen mielestä ei ole realistista, että Suomi saisi puolitettua liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä.
- Meidän näkemyksemme on, että ilmastotavoitteen pitää olla realistinen, että olemme samassa tahdissa kuin suurin osa muista EU-maista.
Päästötavoitteilla ei saa Ranteen mielestä heikentää Suomen taloustilannetta. Hän sanoo, että vähäpäästöisempään yhteiskuntaan päästään kansalaisten ostovoimaa kasvattamalla.
- Silloin on varaa ostaa vähäpäästöisempiä kulkuneuvoja ja luomuruokaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
27.6.2025 11:00
Hallitus ehdottaa: 2500€ käteen, jos romutat autosi ja ostat uuden sähköauton