Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

11.1.2022 16:12 ・ Päivitetty: 11.1.2022 16:12

USU: Saarikko mielii pääministeriä koronajohtajaksi – Marin IS-tentissä: ”Näin ne ajat muuttuvat”

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) haluaa pääministeri Sanna Marinin (sd.) takaisin hallituksen koronajohtajan paikalle, kertoo Uutissuomalainen.

Demokraatti

Demokraatti

Viime viikkoina johtajuuden hallituksen koronatoimista on ottanut perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.). Hän johtaa koronaministerityöryhmää, jossa Saarikko ja pääministeri Marin ovat rivijäseninä.

- Rohkenen sanoa, että tällä hetkellä koronatilanne on yhteiskunnan ongelmista isoin, monimutkaisin ja paljoon vaikuttava. Siksi olisi parempi, että pääministeri johtaisi koronaministerityöryhmää. Kriisi ei ole vain terveydenhuoltoa vaan paljon muutakin, Saarikko sanoo Uutissuomalaiselle.

Saarikon mukaan hallituksen ja viranomaisten viestintä ei ole mennyt putkeen viime viikkoina. Esimerkiksi viime viikon keskustelu siitä, onko joululoman jälkeen turvallista mennä kouluihin vai ei, oli Saarikon mielestä ”yhteinen epäonnistuminen”.

- Ihmiset eivät tarvitse nyt pelottelua. Poliitikkojen tehtävänä on toimia ja luoda toivoa, Saarikko sanoo Uutissuomalaiselle.

Pääministeri Marin kertoi tänään Ilta-Sanomien aluevaalitentissä, että koronan johtaminen on haluttu keskittää, koska pääministerillä on muita vastuita esimerkiksi Ukrainan tilanteen vuoksi ja lisäksi keväällä on jo tiedossa vaikeita neuvotteluja, joita pääministeri johtaa.

-  Pääministerin kalenterissa on monenlaisia asioita, hän sanoi.

Myös kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vaati IS:n vaalitentissä, että pääministerin olisi otettava selkeä johtorooli koronatoimissa. Marin taas totesi, että Kiuru on kyvykäs johtamaan koronatyöryhmää.

– Muistan sen, kun kritisoitiin, että keskityn liikaa koronan hoitoon. Näin ne ajat muuttuvat, hän huomautti IS:n aluevaalitentissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU