Mielipiteet
26.9.2019 13:14 ・ Päivitetty: 26.9.2019 18:31
Uuden komission muodostaminen ja sen komissaarikandidaatit puhuttavat
Syksy ja uusi meppikausi ovat pyörähtäneet vauhdilla liikkeelle! Parlamentissa tällä hetkellä puhuttaa yksi asia ylitse muiden: Saksalaisen, ”kokoomuspuolue” EPP:n Ursula von der Leyenin johdolla muodostettava uusi komissio ja sen komissaarikandidaatit, jotka saapuvat lokakuun alussa kuultaviksi Euroopan parlamenttiin.
Europarlamenttihan hyväksyy tai hylkää täysistuntosalin äänestyksessä von der Leyenin komission ja sen ohjelman. Ennen lopullista äänestystä parlamentin oikeudellisten asioiden valiokunta käy kandidaattien kelpoisuudet läpi, jonka jälkeen mepit vielä ”grillaavat” tiukasti komissaariehdokkaita. Kukin komissaari joutuu kolmeksi tunniksi vastuuvaliokuntiensa tenttiin, jolloin mepit kuumottavat vastauksia.
Uuden komission lähtökohdat ovat mielestäni kohtuullisen hyvät. Komissiolla on aikaisempaa tasapainoisempi poliittinen jako ja myös sukupuolitasa-arvon kannalta se on tasapainoisin komissio mitä koskaan on nähty – jopa 13 naista on nousemassa komissaariksi. Lukumäärä on kasvamassa viidellä! Lisäksi von der Leyenin komission painotuksissa näkyvät juuri ne asiat, mitkä huolettavat eurooppalaisia: ilmastonmuutos, kasvanut sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus, Euroopan digitalisoitumisen valinnat sekä ”ihmisten talous”, eli tavallisten kansalaisten nostaminen talouspolitiikan keskiöön. Demariryhmämme terveiset siis näkyvät!
Sosialidemokraattia lämmittää erityisesti se, että 27 EU-komissaariehdokkaan joukossa on peräti 10 sosialidemokraattia! Yhdeksän ehdokasta puolestaan edustaisi EPP:tä (Junckerin komissiossa vastaava luku oli 14), kun tähän mukaan lasketaan Unkarin Orbanin Fidez puolue, joka on väliaikaisella jäähyllä äänestysoikeudettomana puoluetasolla. Eurovaaleista muistetaan EU-vastaisten populistien, vihreiden ja Macronin ympärille keskiryhmien (Renew Europe) kasvaminen. Komissaariksi olisi tulossa viisi liberaalia Renew European parlamenttiryhmään kuuluvien meppien edustajaa. Vihreiden kasvu parlamentin 4. suurimmaksi ryhmäksi näkyisi myös komissaarin muodossa Liettuasta, joskaan europarlamentissa vihreän ryhmän liettualaismepit eivät ole kotimaansa puolueen jäseniä. Näin ollen S&D on nousemassa jopa komission suurimmaksi poliittiseksi ryhmäksi 10 / 27!
Paperille kirjattuun, kauniiseen kiiltopintaan ei saa kuitenkaan tyytyä. Kandidaateilta on vaadittava täsmällisiä vastauksia, toimenpiteitä ja lukuja. Euroopan on toimittava. Von der Leyen saavutti kesällä parlamentin ensimmäisen hyväksynnän nimitykselleen lupaamalla muun muassa ilmasto-ohjelmaa ja kiristyksiä 2030-päästötavoitteisiin, kestävän kehityksen edistämisellä ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisäämisellä.
Nyt on tärkeää kysyä, miten uusi komissio oikeasti aikoo visionsa saavuttaa. Ennen kuin komission läpimenon puolesta nappia aion painaa, punnitsen tarkasti kuinka rohkea komissio uskaltaa olla ilmastotoimien saralla, kuinka konkreettisia keinoja heillä on esittää digitalisaation ja uuden työn luomiseksi sekä kuinka päättäväisesti he aikovat puolustaa sananvapautta, tasapuolista oikeuslaitosta ja tasa-arvoa.
EU:ssa on nyt kuitenkin oiva mahdollisuus aimo harppaukseen kohti tasapainoisempaa politiikkaa. Tulevalla viisivuotiskaudella sosialidemokraatit ovat saamassa paljon enemmän vastuuta, ja samalla mahdollisuuksia luoda vakautta ja eheämpää eurooppalaista yhteiskuntaa. Kun myös Suomessa Antti Rinteen demarijohtoinen hallitus on pääsyt vauhtiin ja Suomen komissaariksi on nousemassa Jutta Urpilainen, ei Euroopassa suomalaista sosialidemokratiaa ja eurooppalaista S&D-ryhmää edustava Meppi voi muuta kuin hymyillä. Mutta samalla pitää tuntea vastuu: Nyt on vastattava toivottuun muutokseen ja haettava ratkaisuja, joille saadaan eurooppalaisten tuki. Vaikeammat ajat vaativat malttia, arvojen tunnustamista, kestävää toimintaa – ihmisen, ympäristön ja ilmaston hyväksi.
Kirjoittaja on EU-parlamentaarikko (sd.).
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.