Politiikka
1.7.2017 06:26 ・ Päivitetty: 1.7.2017 06:26
Uutissuomalainen: Kaksi kolmesta suomalaisesta aikoo äänestää sekä maakuntavaaleissa että presidentinvaaleissa
Uutissuomalaisen kyselyn mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta aikoo äänestää sekä maakuntavaaleissa että presidentinvaaleissa.
Molemmat vaalit on tarkoitus järjestää tammikuussa 2018, jos sote-sotkut eivät siirrä maakuntavaaleja.
Kyselyn perusteella maakuntavaalien äänestysprosentiksi voi odottaa 68:aa prosenttia, presidentinvaalien peräti 81:tä prosenttia.
Seitsemän prosenttia kyselyyn vastanneista on aikeissa jättää molemmat vaalit väliin. 12 prosenttia ei puolestaan osaa vielä sanoa, aikooko äänestää.
Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen pitää kyselyn tulosta varsin odotettuna.
Mikäli maakuntavaalit siirtyisivät myöhäisempään ajankohtaan ensi vuonna, Jääskeläinen arvioi äänestysaktiivisuuden jäävän kuntavaalien tasolle 55–60 prosenttiin.
Tutkimuksessa haastateltiin 1 000 ihmistä. Tutkimuksen virhemarginaalin on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Lisää aiheesta
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
29.6.2017 15:33
Sd-edustajat huolissaan kyselytunnilla: ”Hallituksen tekemä poliittinen sopimus jyräsi soten alkuperäiset tavoitteet”
Politiikka
29.6.2017 11:48
Pöysti sote-aikatauluista: ”Jos lähdetään lausuntokierrokselle, menee marraskuulle”
Politiikka
29.6.2017 07:48
SDP:n presidenttiehdokkuudesta kolmen kauppa – esityksiä peräti 29, katso kaikki nimet!
Politiikka
27.6.2017 08:49
Kommentti: SDP:n trio nostaa presidentinvaalien profiilia – myös Sauli Niinistö on uskallettava haastaa