Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

31.10.2024 05:56 ・ Päivitetty: 31.10.2024 05:56

Uutissuomalainen: Näillä alueilla hoitoonpääsyn takuuaika saattaa säilyä ensi vuonnakin

iStock

Yli puolet hyvinvointialueista aikoo pitää kiinni perusterveydenhuollon nykyisestä hoitotakuusta, vaikka laki ei sitä enää vaadi ensi vuoden alusta alkaen. Tämä ilmenee Uutissuomalaisen hyvinvointialueille tekemästä kyselystä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vastanneista alueista 14 kertoi, että tavoitteena on taata vastaisuudessakin asukkaille pääsy kiireettömään hoitoon viimeistään kahdessa viikossa. Näin vastasivat Länsi-Uudenmaan, Itä-Uudenmaan, Vantaan ja Keravan, Pirkanmaan, Päijät-Hämeen, Kainuun, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Keski-Suomen, Pohjanmaan, Lapin ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueet.

SEN SIJAAN Satakunnassa ja Kanta-Hämeessä arvioidaan, että hoitoon pääsy olisi heikkenemässä. Samoin Helsingin kaupunki kertoi, että tavoitteena on taata kiireetön hoitoon pääsy 30 vuorokaudessa.

Keski-Uudellamaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa päätetään ensi vuoden palvelulupauksista vasta talousarviokäsittelyn yhteydessä, ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue ei ottanut asiaan selkeää kantaa.

Uutissuomalaisen kyselyyn vastasi 20 hyvinvointialuetta ja Helsingin kaupunki. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue ei vastannut kyselyyn.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU