Työmarkkinat
26.7.2022 05:27 ・ Päivitetty: 26.7.2022 05:27
Uutissuomalaisen gallup: 45 prosenttia pitää hoitajien mahdollista joukkoirtisanoutumista oikeutettuna
Hoitajien mahdollinen joukkoirtisanoutuminen jakaa suomalaisten mielipiteitä, selviää Uutissuomalaisen gallupista.
Vastaajista 45 prosenttia eli lähes puolet pitää hoitajien mahdollista joukkoirtisanoutumista oikeutettuna. Päinvastaista mieltä taas oli 39 prosenttia vastaajista ja 16 prosenttia ei osannut ottaa kantaa asiaan.
Kun kysymys joukkoirtisanoutumisesta on vasta teoreettinen, suuri osa kansalaisista on hoitajien puolella, arvioi Tampereen yliopiston sosiologian emeritusprofessori Harri Melin Uutissuomalaiselle.
- Kansalaisten yleinen mielipide on, että hoitajien palkkatasoa pitäisi nostaa. Tilanne saattaa muuttua, jos irtisanoutumiset johtaisivat vaikkapa leikkausten peruuntumiseen ja potilaiden hengen vaarantumiseen, Melin sanoo.
Hoitajajärjestöt Tehy ja Super linjasivat toukokuussa, että joukkoirtisanoutuminen toteutetaan viimeistään tammikuun alussa, jos sovintoa työnantajapuolen kanssa ei synny ennen tätä.
Gallupiin vastasi tuhat suomalaista kesäkuussa. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.