Jos joku kuvitteli, että Suomi on Nato-jäsenyydellä hankkinut rajojensa turvaksi jonkun ulkoistetun Securitaksen tai Avarnin kaltaisen vartiointiliikkeen, pieleen meni.

Lähes yksimielisesti haluamallamme jäsenyydellä ja turvallisuudella on aina hintansa. Se meidän on maksettava yhdessä, ikävä kyllä jopa puoli- tai kokopakolla.

Mitä hinnanmuodostuksesta tiedetään? Tässä neljä faktaa aiheesta.

Suomi on mainostanut Natolle isoa asevelvollisuusarmeijaamme, joten meiltä voidaan vaatia yhteiseksi pantiksi ainakin prikaatin kokoista (4000 naisen ja miehen) porukkaa.

VUODESTA 2007 alkaen Suomi osallistui EU:n kovasti mainostamiin nopean toiminnan joukkoihin. EU lupaili perustavansa 13 taisteluosastoa, joissa kaikissa olisi 1500-4000 sotilasta. Nämä EU lähettäisi kriisejä rauhoittamaan.

Ensimmäinen Saksan, Hollannin ja Suomen yhdessä perustama taisteluosasto EUBG kuulosti hienolta, mutta oikeasti se oli Natolta pian tuleviin velvoitteisiin verrattuna helppo nakki. Keväällä 2006 siihen värväytyi satakunta suomalaista reserviläistä, normaaleilla rauhanturvaajien työehdoilla.

Suomalaisjoukko oli käytännössä osa-aikatöissä. Se osallistui joihinkin ulkomaisiin harjoituksiin, mutta reserviläiset päivystivät pitkälti tyhjänpanttipataljoonana. Aikalaisten mukaan sotilaat olivat osin kotona, välillä kasarmeilla, mutta enimmäkseen aika kului fyysistä kuntoa treenatessa. Siitä toki kansanterveys kiitti. Moni päivystysvuoroon osallistunut nosti kuntonsa vähintään piirisarjatasolle.

Koska homma perustui vapaaehtoisuuteen, ulkomaisista harjoituksista pystyi jäämään pois suhteellisen helposti. Näin myös toisinaan tapahtui. Sotimaan lähdöstäkin olisi voinut kieltäytyä, mikäli sellainen tilanne olisi tullut.

TÄLLAINEN valinnanvapaus ei enää päde Natossa. Jos Suomi on asettanut Naton käyttöön yhdenkään komppanian, pataljoonan tai prikaatin, jokaisen siihen värväytyneen sotilaan on löydyttävä rivistä, jos lähtökäsky tulee.

Vapaaehtoisina mukaan ilmoittautuneiden on itse tajuttava, että lähtöpäätös on sitova. Tämä on suuri muutos tuttuihin kriisinhallintaoperaatioihin. Niissä reserviläinen pystyy aina halutessaan keskeyttämään itse palveluksensa, jos ei huvita.

Fakta 3: Puolustusvoimat ja puolustusministeriö luottavat, mutta eivät varmasti tiedä, saadaanko vapaaehtoisia tarpeeksi. Sen näkee vasta kun rekrytointi aloitetaan.

Jos palveluksen keskeytys- tai peruutusoikeutta ei ole, se vaikuttaa ainakin työelämässä jo olevien ihmisten värväytymishaluihin.

Tällöin panttiprikaatin henkilöstövaje on katettava muualta. Valtion on määrättävä siihen vastaavasti enemmän ammatti- tai sopimussotilaita, mikäli sellaisia löytyy.

Jos ei löydy, valtio on tiukan paikan edessä. Aletaanko esimerkiksi valmiusyksikköihin koulutetuille varusmiehille tyrkyttää Nato-palvelussitoumuksia?

Ja mikä on riittävän houkutteleva palkkaus?

NATOSSA on muutenkin katsottu meikäläistä asevelvollisuusjärjestelmää sillä olettamalla, että koko lupaamamme sodan ajan vahvuus, 280 000 sotilasta on Naton käytössä, jos pilliin vihelletään.

Tavallaan Nato odottaa, että varusmiehetkin voidaan käskeä yhteisen uhan tullessa riviin vaikka Baltian rajoille pelotetta luomaan. Tätä ei Suomen nykyinen lainsäädäntö kuitenkaan salli, mutta Nato ei tällaista selitystä kovin pitkään kuuntele.

Tietysti kriisitilanteessa puolustusvoimat välttäisi heikosti koulutettujen varusmiesten käyttöä viimeiseen asti, mutta asevelvollisuuslait on joka tapauksessa nyt pakko uudistaa.

Nato-rajat kun ovat vastedes de facto kaikkien suomalaissotilaiden toiminta-alueiden sisärajoja.

Muissa Nato-maissa tämä ei ole ollut mikään ihmetyksenaihe. Suomen mallinaan pitämässä Norjassakin varusmiehiä voidaan käskeä harjoituksiin puolustusliiton muille alueille.

PAKOLLISUUDEN pelote hiertää myös sotilaiden työehtosopimuksia neuvottelevia ammattiliittoja.

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) sanoi maanantaina valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa, että valtio aikoo pitää vastedes Nato-tehtäviä kaikkien ammattisotilaiden työhön kuuluvina hommina.

Sotilailla on ollut niin sanottu siirtopakko, eli heidät on voitu komentaa tietyllä varoitusajalla muuttamaan töihin toiselle puolelle Suomea. Tätä reviiriä valtio haluaa nyt laajentaa myös Nato-liittolaismaiden alueille – eivätkä ulkomaantöiden korvausehdot ole vielä kokonaan selvillä.

Myös vuonna 2006 EUBG-värväys alkoi niin nopeasti, ettei työehdoista ehditty etukäteen sopia. Päällystöliitto neuvoi jäsenilleen, etteivät nämä hakisi joukon virkoihin ennen kuin ehdot olisi saatu kilpailukykyisiksi.

Nyt tuskin hakusaartoja tulee, mutta liitot seuraavat tarkasti, toteutuvatko ministeriön lupaukset asianmukaisista Nato-korvauksista.

TULEVA puolustusvoimien komentaja joutuu vääntämään näistä kättä paitsi ministeriönsä, myös poliitikkojen ja kansalaisten moninaisten Nato-mielikuvien kanssa.

Ajatus “meidän poikien ja tyttärien” pakkoviemisestä univormussa ulkomaille on arka asia kaikille.

Lisäksi on neljäskin ikävä fakta: Natolle korvamerkitty, muualle lähtövalmis panttiprikaati on pois suoranaisesta kotimaan puolustuksesta.

Juhlapuheissa tätä voidaan kiertää vakuuttamalla, että Natoa puolustamalla puolustetaan myös Suomea.

Näin on, mutta käytännössä puolustusvoimat ei voi määritellä panttijoukolle mitään vuorenvarmoja kotimaisia tehtäviä.

Ei mikään ihme, että ministerikin puhui maanantaina puolustuksen resurssien lisäämisen tarpeesta.

Nato-panttiprikaatin asevoimiemme vahvuuksiin jättämä teoreettinenkin aukko on paikattava jollain tavalla.