Politiikka
16.12.2022 13:46 ・ Päivitetty: 16.12.2022 13:56
”Vähänkö on tyhmää, jos emme puhu enemmän 1,3 miljoonan ihmisen asioista” – näin päättäjät helpottaisivat yksinasujan arkea
Kokoomus sai huutia hallituspuolueen edustajilta innosta leikata asumistuesta, joka iskisi kovasti yksinasujiin. Kotitalousvähennyksen rukkaaminen sai kaikilta ainakin osittaisen hyväksynnän Suomi asuu yksin -puoluepaneelissa.
Suurimpien eduskuntapuolueiden edustajat ruotivat, onko politiikassa riittävästi yksinasuvien puolestapuhujia. Teema liittyi toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n teettämään selvitykseen yksinasuvien arjesta. Heitä on nyt jo 1,3 miljoonaa.
Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) kaipaisi yksinasuville etujärjestöä kuten monilla muilla esimerkiksi perheillä, opiskelijoilla ja eläkeläisillä on.
– Yksinasuvien ongelmista kyllä puhutaan, mutta toimia tarvittaisiin lisää esimerkiksi laajalla ohjelmalla, hän totesi paneelissa.
Kansanedustaja Ritva Elomaan (ps.) mielestä päättäjillä olisi syytä katsoa peiliin, koska yksinasuvien tilannetta ei ole otettu tarpeeksi huomioon.
Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen puolestaan huomautti, että kyseessä on monikasvoinen joukko, johon kuuluu eri tilanteessa eläviä.
– Iso kysymys onkin, että pitäisikö yksinasuvat ottaa erityisryhmänä huomioon.
Lisää aiheesta
Hän totesi myöhemmin, että yksin asuminen on usein myös oma valinta, joten kokoomus ei hänen mukansa halua sellaistakaan yhteiskuntaa, jossa valtio sanelee ihmisen asumisvalintoja julkisen vallan toimenpitein.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski kovisteli kokoomusta siitä, että se on esittänyt asumistukeen leikkausta vaihtoehtobudjetissaan. Tämä kohdistuisi erityisen rankasti yksinasuviin. Valkonen perusteli esitystä velkaantumisen lopettamisella, ja siksi kokoomus on esittänyt ”rehellisesti sopeutumistoimia”. Asumistuesta leikkaaminen on keinolistalla, koska sen kulut ovat kasvaneet voimakkaasti.
SUOMESSA ON edessä valtava sosiaaliturva-uudistus. Panelisteilta kysyttiin, mikä sosiaalietuus kaipaisi kipeimmin muutosta yksinasuvien kannalta.
Elorannan mukaan SDP tarkistaisi asumistuen laskentaperusteita niin, että myös yksinasuvan tilanne otetaan paremmin huomioon.
– Eli aika toisella tavalla kuin kokoomus, jonka linja tietää kylmää kyytiä. Leikkaus koskettaa nimenomaan yksinasujia, hän kritisoi.
SDP lisäisi myös yhteisöllisiä asumisratkaisuja, jotka vaikuttaisivat positiivisesti myös yksinasujien hyvinvointiin.
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu Lohikosken tavoin pitää tärkeimpänä perustulon käyttöönottoa.
– Yksinasuvat ovat haavoittuvia muutostilanteissa, ja perustulo toisi turvaa kaikille tasapuolisesti, Hopsu korosti.
Tilaisuuden juontaja toimittaja Eeva Lehtimäki provosoi panelisteja heittämällä, ettei yksinasuva ole ”kovin mediaseksikäs äänestäjä” eli onko tässä ilmapiirissä fiksua luvata heille lisää sosiaalietuuksia.
– Vähänkö on tyhmää, jos puolueissa ei puhuttaisi 1,3 miljoonan ihmisen asioista, Eloranta vastasi.
Hän muisteli kirjoittaneensa vuonna 2014 kolumnin yksinasuvista ja aloitus kuului näin: ”Vanhanpojan ja vanhanpiian veroa maksettiin meillä Suomessa vielä 1970-luvulla.”
– Ei olla ihan päästy pois tästä ajattelusta.
KESKUSTELUSSA nousi esille erityisesti kotitalousvähennys. Muun muassa STTK on esittänyt, että kotitalousvähennystä kehitettäisiin kotitalouskohtaiseksi. Nykymalli suosii pariskuntia – etu voi olla jopa kaksinkertainen yksinasuviin verrattuna.
Vihreät ja vasemmistoliitto tuplaisivat yksinasuvien kotitalousvähennyksen. Se helpottaisi muun muassa energiaremonttien tekemistä yhden ihmisen taloudessa. Myös SDP:n Eloranta kannattaa yksinasuvien tuen lisäämistä.
Muutkin puolueet suhtautuivat positiivisesti kotitalousvähennyksen muuttamista seuraavalla hallituskaudella. Kokoomuksen Valkonen hieman epäröi.
– Asia on selvitettävä, on merkittävä ero siinä, puolitetaanko pariskuntien vai tuplataanko yksinasuvien vähennys.
Eloranta nosti esille myös epäreiluuden työasuntovähennyksessä, jos ihminen asuu yksin. Hän kertoi tuttavasta, joka erottuaan joutui miettimään, onko hänellä varaa enää käydä Helsingissä töissä, koska haluaa asua kuitenkin asua kotipaikkakunnallaan.
Yksimielisyyttä löytyi paneelissa myös siitä, että yhteishuoltajuus pitäisi huomioida paremmin eduissa. Vasemmistoliiton Lohikoski ja vihreiden Hopsu muun muassa poistaisivat kokonaan laista etävanhemman käsitteen, joka asettaa niin sanotun etävanhemman epätasa-arvoiseen asemaan.
SDP:n Eloranta kiinnitti huomiota yksinasuvien palveluihin, kun hyvinvointialueet aloittavat vuoden alussa. Hänen mielestään alueille voitaisiin luoda vastuuhenkilöjärjestelmä, joka palvelisi erityisesti yksineläviä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
16.12.2022 09:00
1,3 miljoonaa suomalaista asuu yksin – tutkimus selvittää, miten he pärjäävät