Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Vähentää väärinkäytöksiä, joihin moni on valitettavasti törmännyt” – yrittäjät tukevat hallituksen suunnitelmaa tehdä ensimmäisestä sairauspäivästä palkaton

Arja Jokiaho

Yrittäjät tukevat Suomen yrittäjien mukaan vahvasti hallituksen suunnitelmaa tehdä ensimmäisestä sairauspäivästä palkaton. Ehdotusta ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudesta tukee 66 prosenttia yrittäjistä ja pk-yritysten edustajista.

Demokraatti

Demokraatti

Suomen yrittäjien tiedotteen mukaan tuki ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudelle vahvistuu entisestään, kun yrityksen työntekijämäärä lisääntyy. 5-9 henkeä työllistävistä vastaajista ensimmäisen sairauspäivän palkattomuutta tukee 81 prosenttia ja kymmenen henkeä tai sitä enemmän työllistävistä 79 prosenttia.

– Tulokset kertovat, että yrittäjät haluavat muutosta ja kokevat laajalti, että sairastumisen lasku lankeaa liikaa yrittäjien harteille. Hallitusohjelman linjauksella on siis yrittäjien tuki, johtaja Janne Makkula Suomen Yrittäjistä sanoo tiedotteessa.

– Moni kokee kohtuuttomana sen, että lyhyiden sairauspoissaolojen kustannukset kaatuvat yksittäisen työnantajan vastattavaksi. Jos sijainen pitää palkata, työnantajalle tulee tuplakulut.

Pienten ja keskisuurten yritysten näkemyksiä selvittävään Yrittäjägallupiin vastasi 1 300 pk-yritysten edustajaa marraskuun alkupuolella.

Myös yksinyrittäjien enemmistö (54 prosenttia) on ehdotuksen kannalla. Miesyrittäjät puolestaan tukevat ehdotusta selvästi enemmän (72 prosenttia) kuin naisyrittäjät (56 prosenttia).

– Yrittäjät uskovat, että ensimmäisen sairauspäivän palkattomuus keventää yrittäjän taakkaa ja työnantajariskiä sekä vähentää väärinkäytöksiä, joihin moni on valitettavasti törmännyt, Makkula sanoo tiedotteessa.

Suomen Yrittäjien Verianilla (entinen Kantar Public) teettämään tutkimukseen vastasi 1 301 pk-yritysten edustajaa. Kysely tehtiin 1.-10.11.2023. Tutkimustulosten luottamusväli on 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE