“Omnipotens” on inhimillisyyden eri puolia käsittelevän Tuomo Railon koreografioiman trilogian päätösosa tanssiteatteri Glims & Glomsille. Teossarjan aiemmat osat ovat “Arka paikka” (2011) ja “Aikojen lopun kvartetto” (2013).

Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa kantaesityksensä saanut teos on ehdottomasti kolmikon vakavin ja painavin. Esitys on yhteiskunnallinen ja poliittinen, mutta ei vähimmässäkään määrin provosoiva tai agitoiva. Se on pohdiskeleva ja perinpohjaisesti työstetty. Kaikessa, mitä siinä sanotaan niin tekstinä kuin liikkeellisestikin kuuluu ja näkyy asioiden monipuolinen ajattelu ja siitä nouseva sanomisen voima.

Tämä ajatuksellinen perinpohjaisuus antaa teokselle sen levollisen pulssin, joka sekä kannattelee esitystä, että kiinnittää katsojan herpaantumattoman huomion siihen.

Rakenteellisesti esitys muodostuu kahdesta hyvin erilaisesta osiosta, jotka kuitenkin solmiutuvat toisiinsa hyvin luontevasti. On Railon musta-asuinen kiihkoton ja selkeä puhuja, joka sanojen lisäksi käyttää ilmaisuvälineenään samanaikaista liikettä. Ja on Jori Kaksosen, Sakari Saikkosen, Jussi Väänäsen ja Mirva Väänäsen muodostama intensiivinen tanssijaryhmä, joka liikkeellisesti välittää niin tunteita, ajatuksia kuin ihmisen käyttäytymisen lainalaisuuksia ja ryhmään kuulumisen halua.

Vaikka esityksen aihe on sinänsä raskas, käsittämätön terroriteko Utøyan saarella Norjassa ja sen 77 uhria, ei itse esitys sitä ole. Railon tekstissä voi paikka paikoin, varsinkin alussa, erottaa jopa hivenen itseironisen sävyn. Myöskin koreografian liikekieli on kehoa monipuolisesti käyttäessään enemmän lennokas ja ulospäin suuntautuva kuin pakotettu ja raskas.

Tummaa näyttämötilaa rytmittävät erilaiset korokkeet ja loppuosan keskeiseksi visuaaliseksi elementiksi kohoaa (ihan konkreettisestikin) tanssijoiden kokoama valkoinen jättikokoinen himmelilabyrintti. Musiikkina soi Eija Kankaanrannan (konserttikantele) ja Esa Pietilän (saksofoni) livenä soittama Juhani Nuorvalan esitykseen säveltämä nykymusiikki, joka välillä haipuu lähes olemattomiin antaen kuitenkin esitykselle selkeät äänelliset raamit.

Omnipotens ei anna esittämiinsä kysymyksiin lopullisia vastauksia, eikä se niin haluakaan tehdä. Mutta mielipide ja kanta sillä on, ja se haluaa herättää myös katsojansa ajattelemaan ja toimimaan niin, etteivät sen enempää Utøyan, Pariisin kuin kolmannen valtakunnan Berliininkään tapahtumat toistuisi.

Annikki Alku