Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

25.1.2024 09:33 ・ Päivitetty: 25.1.2024 09:33

Vainojen uhrien muistopäivän nimi muuttuu – taustalla rasismikohu

iStock
Kuva Auschwitzin keskitysleiriltä Puolasta.

Vainojen uhrien muistopäivän nimi vaihtuu holokaustin uhrien muistopäiväksi, valtioneuvosto kertoo.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Uusi nimi otetaan käyttöön tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Muistopäivää vietetään lauantaina 27. tammikuuta.

Nimenmuutoksen tausta on viime kesänä syttyneessä hallituksen rasismikohussa.

Kohun seurauksena hallitus antoi oman tiedonantonsa yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi.

Suomessa vainojen uhrien muistopäivä on ollut kalenterissa kyseisellä nimellä vuodesta 2003 lähtien, ja valtioneuvoston mukaan nimenmuutos noudattaa kansainvälistä käytäntöä.

Uusi nimi alkaa valtioneuvoston mukaan näkyä kalentereissa sitten, kun Yliopiston almanakkatoimisto on ilmoittanut asiakkailleen muutoksesta.

Holokaustin uhrien muistopäivänä on kansainvälisesti vastustettu muukalaisvihaa ja antisemitismiä eli juutalaisvastaisuutta, valtioneuvosto kertoo. Lisäksi tuolloin on myös muistettu eri aikoina tapahtuneiden vainojen uhreja, tiedotteessa todetaan.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU