Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

18.2.2020 07:37 ・ Päivitetty: 18.2.2020 07:37

Valamiehistö pui tapaus Weinsteinia, jopa elinikäinen vankeus voi uhata – asianajaja kehottaa valamiehistöä tekemään itsestään epäsuositun

Harvey Weinstein.

Yhdysvalloissa New Yorkissa valamiehistö alkaa tänään pohtia elokuvatuottaja Harvey Weinsteinia vastaan esitettyjä syytteitä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yli 80 naista on syyttänyt Weinsteinia seksuaalisesta väärinkäytöksestä. Nyt oikeudessa on käsitelty kuitenkin vain kahden naisen tapauksia. Toinen naisista syyttää Hollywood-mogulia raiskauksesta vuonna 2013. Toisen mukaan Weinstein pakotti hänet vastaanottamaan suuseksiä vuonna 2006.

Oikeudenkäynti Weinsteinia vastaan alkoi 22. tammikuuta. Oikeudenkäynnin aikana kaikkiaan kuusi naista todisti Weinsteinin käyttäneen heitä seksuaalisesti hyväkseen. Yksi oikeudessa todistaneista naisista oli Sopranos-sarjassa näytellyt Annabella Sciorra. Syyttäjän tapaus riippuu pitkälti siitä, uskooko valamiehistö oikeudessa todistaneita naisia.

Elinkautinen tuomio uhkaa, myös toinen seksuaalirikostutkinta käynnissä.

Weinsteinin puolustus on kiistänyt syytteet ja sanonut seksuaalisen kanssakäymisen tapahtuneen yhteisymmärryksessä. Torstaina pitämässään loppupuheenvuorossa Weinsteinin asianajaja Donna Rotunno kehotti 12-henkistä valamiehistöä tekemään itsestään epäsuositun vapauttamalla Weinsteinin.

Rotunnon mukaan Weinstein on ollut syytön alusta alkaen. Rotunno korosti, ettei syyttäjillä ollut esittää tapauksista minkäänlaisia rikosteknisiä todisteita, eikä tapauksille ollut silminnäkijöitä.

Jos 67-vuotias Weinstein todetaan syylliseksi, häntä uhkaa pisimmillään elinkautinen vankeustuomio.

Myös Los Angelesissa on käynnissä erillinen tutkinta Weinsteinia vastaan esitetyistä seksuaalirikossyytteistä. Miestä vastaan on nostettu lisäksi useita siviilikanteita.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU