Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

29.4.2026 11:26 ・ Päivitetty: 29.4.2026 11:26

Valiokunta: Eläimet eivät tarvitse oikeuksiaan perustuslakiin

iStock
Kansalaisaloite olisi tuonut eläimille turvatummat oikeudet itsenäiseen elämään.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on ottanut kielteisen kannan kansalaisaloitteeseen, jossa haluttiin kirjata eläinten oikeudet perustuslakiin.

Demokraatti

Demokraatti

Valiokunnan selvä enemmistö esittää eduskunnalle aloitteen hylkäämistä.

Aloitteentekijät olivat halunneet, että perustuslakiin lisättäisiin kokonainen uusi luku ja viisi pykälää eläinten perusoikeuksien turvaamiseksi.

Aloitteessa esitetään muun muassa, että eläimet tehtäisiin lain silmissä asianosaiskelpoisiksi, ja eläinten puhevaltaa käyttäisi erikseen lailla säädetty ihmisedustaja. Tämä avaisi työmahdollisuuksia esimerkiksi eläinoikeusjuristeille ja eläinten oikeusavustajille.

Luonnonvaraisille eläimille annettaisiin perustuslaissa oikeus elämään, jonka seurauksena esimerkiksi niiden tarpeeton tappaminen olisi ihmisiltä lähtökohtaisesti kiellettyä.

VALIOKUNNAN mielestä ihmisten ja eläinten perusoikeuksien täysi rinnastaminen perustuslakitasolla ei istu länsimaiseen valtiosääntötraditioon.

Kansalaisaloitteen oikeusvaikutukset jäisivät myös turhan epäselviksi ja vaikeasti ennakoitaviksi.

Perustuslain 20. pykälässä ihmiset vastuutetaan jo huolehtimaan luonnosta ja ympäristöstä. Valiokunta muistuttaa, että eduskunta voi aina halutessaan säätää tavallisia lakeja, joilla eläinten oikeuksia ja itseisarvoa taataan.

Valiokunnan jäsenistä vain vihreiden Fatim Diarra ja vasemmistoliiton Johannes Yrttiaho jättivät päätökseen vastalauseensa: heidän mielestään kansalaisaloite pitäisi hyväksyä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU