Politiikka
20.5.2026 06:17 ・ Päivitetty: 20.5.2026 06:17
Valiokuntapomo avautuu hallituksen miljardiaikeista: ”Merkittävä riski”
Hallitus hakee eduskunnalta uutta valtuutta nostaa velan enimmäismäärä 270 miljardiin euroon.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) ei hehkuta ajatusta.
Korotusta olisi luvassa peräti 65 miljardia.
– Näin iso velkakaton korotus, toista kertaa vaalikauden aikana, vaatii perusteellisen keskustelun eduskunnassa etenkin, kun enemmistö puolueista on vastikään sopinut velkajarrusta, Lohi sanoo tiedotteessaan.
Keskustan kansanedustaja muistuttaa, että hallitus korotti velkakattoa kesällä 2024 jo 170 miljardista eurosta 205 miljardiin euroon.
– Hallitus näyttää julkisen talouden suunnitelman ja velkakattoa korottavan esityksen perusteella käytännössä luopuneen omasta tavoitteestaan taittaa velkaantuminen ja kääntää velkasuhde laskuun ylivaalikautisessa tarkastelussa.
Lohi laskee, että jos uusi velkakatto täyttyy, valtionvelkaa olisi lähes 50 000 euroa jokaista suomalaista kohden.
– Kyse ei ole vain nykyisestä velasta, vaan myös merkittävistä tulevaisuuden riskeistä. Jos suuntaa ei muuteta, päätöksiä eivät lopulta tee suomalaiset poliitikot vaan rahoittajat. Suomen aika talouden tervehdyttämisessä on käymässä vähiin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
