Kotimaa
20.12.2024 15:02 ・ Päivitetty: 20.12.2024 15:02
Valion mukaan kyberhyökkääjä on voinut viedä yli 5000 ihmisen tiedot
Valion ja maidonhankintaosuuskuntien henkilöstön tietoihin on kohdistunut viime viikon torstaina tietoturvahyökkäys, kertoo Valio.
Valio kertoo saaneensa eilen selville, että hyökkääjä on mahdollisesti saanut haltuunsa kaikkien Valion Suomen työntekijöiden ja maidonhankintaosuuskuntien työntekijöiden nimet, henkilötunnukset, palkkatiedot ja tilinumerotietoja.
Lisäksi hyökkääjä on mahdollisesti saanut haltuunsa Valion Keskinäisen Vakuutusyhtiön ja Valion Eläkekassan vakuutettujen ja etuudensaajien henkilötunnuksia, palkkatietoja sekä etuuskäsittelyyn liittyviä terveystietoja.
Tietomurron kohteena on tämän hetken tietojen mukaan yli 5 000 ihmistä Suomessa.
Valio kertoo tiedotteessa ryhtyneensä estämään vahinkoja tietojärjestelmissään välittömästi. Hyökkäys saatiin Valion mukaan keskeytettyä nopeasti.
Yhtiön mukaan hyökkääjä on käyttänyt hyväkseen kolmannen osapuolen palveluita tai järjestelmiä ja päässyt Valion järjestelmään murtamalla it-palvelukumppanin käyttäjätunnuksen.
Valio kertoo ottavansa yhteyttä henkilökohtaisesti kaikkiin, joiden tietoja on mahdollisesti varastettu. Tietomurron kohteeksi joutuneille on avattu puhelinpalvelu.
Poliisi on käynnistänyt tietomurrosta esitutkinnan, Valio kertoo.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.