Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Valko-Venäjän hallitus ja oppositio saatiin yhteiseen keskusteluun kuultavaksi – Kiljunen: ”Tässä tilanteessa historiallista”

Jukka-Pekka Flander

Euroopan neuvoston Valko-Venäjä-raportoija, kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd., kuvassa) on tyytyväinen edistysaskeleisiin Valko-Venäjän poliittisessa vuoropuhelussa.

Demokraatti

Demokraatti

Tiistai-iltana Ranskan Strasbourgissa pidettyä kuulemistilaisuutta voi Kiljusen mielestä pitää jopa läpimurtona, koska siinä saatiin Valko-Venäjän hallituksen ja opposition edustajat samaan huoneeseen yleiskokouksen poliittisen komitean kuultaviksi.

Eduskunnan tiedotteen mukaan kuultaviksi oli kutsuttu Valko-Venäjän parlamentin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Andrei Savinykh, oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskajan edustajat Anatol Ljabedzka ja Aliaksandr Shlyk sekä Euroopan neuvoston alaisen perustuslakiasiantuntijaelimen Venetsian komission edustaja.

Kuulemisen aiheena oli Valko-Venäjän perustuslakiuudistus. Valko-Venäjän poliittisen pattitilanteen syvyydestä kertoo Kiljusen mukaan se, että hallinnon ja opposition edustajien välillä ei ole käyty minkäänlaista dialogia kesän 2020 presidentinvaalien jälkeen, koska hallinto ei halua oppositiota neuvotteluosapuoleksi.

”Siksi heidän saamisensa edes samaan tilaan kuultavaksi yhteisestä aiheesta on tässä tilanteessa historiallista. Hallituksen edustajat esittelivät omaa perustuslakiehdotustaan ja opposition edustajat omaansa ja vastasivat heille esitettyihin kysymyksiin”, kuvailee Kiljunen tilaisuuden kulkua tiedotteessa.

Keskustelu käytiin luontevalla kaikkia osapuolia kunnioittavalla tavalla.

Itse perustuslakiuudistus etenee omaa rataansa Valko-Venäjällä kansanäänestykseen helmikuun lopulla.

”Kuulemistilaisuuden arvo oli siinä, että se tarjosi hallinnon ja opposition edustajille tilaisuuden esittää näkemyksensä, sekä meille poliittisen komitean eurooppalaisille kansanedustajajäsenille mahdollisuuden käydä keskustelua heidän kanssaan. Keskustelu käytiin luontevalla kaikkia osapuolia kunnioittavalla tavalla”, Kiljunen luonnehtii.

Kiljunen on toiminut Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen Valko-Venäjä-raportoijana reilun vuoden. Raportointityön tavoitteena on edesauttaa ja tukea Valko-Venäjän sisäistä poliittista vuoropuhelua. Seuraavaksi on suunnitteilla matka Valko-Venäjälle, missä Kiljunen haluaa tavata kaikkia valkovenäläisiä relevantteja poliittisia toimijoita, tiedotteessa kerrotaan.

Euroopan neuvoston yleisistunto on tiedotteen mukaan koolla 24.-28.1. hybridimuodossa siten, että valtuuskuntien puheenjohtajat ovat paikan päällä Strasbourgissa ja muut osallistuvat kokoukseen etäyhteyksin. Kiljunen on Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja. Maanantaina hänet valittiin myös yleiskokouksen poliittisen komitean varapuheenjohtajaksi.

Vuonna 1949 perustettu Euroopan neuvosto on maanosan vanhin ja laajin poliittinen yhteistyö- ja ihmisoikeusjärjestö. Jäsenmaiden kansanedustajista koostuva yleiskokous tekee aloitteita ja antaa suosituksia, joiden pohjalta ministerikomitea päättää asioista.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE