Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Valmet aloittaa muutosneuvottelut – vaakalaudalla jopa 200 työpaikkaa

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Konepajayhtiö Valmet kertoo tiedotteessaan, että se aloittaa muutosneuvottelut kartonki- ja paperikonelinjoja toimittavassa liiketoimintayksikössään. Yksikkö kehittää ja toimittaa kartonki- ja paperikonelinjoja ja -teknologioita maailmanlaajuisesti.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Neuvottelujen piirissä on kartonki- ja paperitehtaat -liiketoimintayksikön koko henkilöstö Suomessa, eli noin 1  300 työntekijää.

Valmetin alustavan arvion mukaan mahdollisia lopputulemia neuvotteluissa ovat lomautukset ja pysyvät henkilöstövähennykset, eläköitymiset sekä sisäiset tehtäväjärjestelyt. Arvioitu pysyvien vähennysten määrä on noin 200 tehtävää.

Muutosneuvottelut sisältävät suunnitelman, jossa harkitaan toimenpiteitä liiketoiminnan kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi. Suunnitelma sisältää organisaatiorakenteiden uudistamista, toimintamallien kehittämistä ja henkilöstömäärän sopeuttamista työtilanteeseen.

Liiketoimintayksikkö on jo aiemmin tänä vuonna tehnyt toimenpiteitä muuttuneeseen markkinatilanteeseen sopeutumiseksi, mutta yhtiön mukaan toimenpiteet eivät ole olleet riittäviä.

Valmetilla on Suomessa 6 600 työntekijää ja maailmanlaajuisesti yhteensä yli 19 000.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE