Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Valtaosa suomalaisista ei halua palkkatietojaan työkaveriensa tietoon ilman omaa suostumustaan – SAK ja EK eri mieltä: “Jos palkkoja ei tiedetä, ei tule epäilyjä syrjinnästä”

iStock

Yli kaksi kolmasosaa suomalaisista ei halua palkkatietojaan työkaveriensa nähtäville ilman omaa suostumustaan. Tämä käy ilmi Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n teettämästä Taloustutkimuksen selvityksestä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

EK:n asiantuntijan Katja Leppäsen mukaan palkat ovat luottamuksellista tietoa, joka kuuluu työntekijän yksityisyyden suojan piiriin. Hänen mukaansa pakollisen palkka-avoimuuden ajaminen läpi vaatisi perusoikeuksien rajoittamista.

– Viesti on selkeä. Kansalaiset eivät halua, että heidän palkkatietojaan repostellaan työpaikoilla. Suomalaiseen oikeusjärjestelmään ei kuulu, että perusoikeuksia rajataan heppoisin perustein, Leppänen kommentoi selvityksen tuloksia STT:lle.

Selvityksen taustalla on sosiaali- ja terveysministeriön palkka-avoimuushanke. Ministeriön työryhmä selvittää talven aikana, miten lainsäädännöllä voisi lisätä palkkatasa-arvoa sukupuolten välillä Suomessa. Ministeriö uskoo, että palkkojen läpinäkyvyys vähentäisi palkkasyrjintää.

“Palkkaerot kapenevat liian hitaasti”

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö (SAK) puolestaan haluaa palkka-avoimuuden lakisääteiseksi ensi vaalikaudella. Järjestön teettämän kyselyn mukaan kaksi kolmasosaa SAK:laisista luottamushenkilöistä kannattaa palkka-avoimuutta.

– Meidän näkemyksemme mukaan palkka ei ole arkaluontoista tai salassa pidettävää tietoa. Missään laissa ei säädetä niin, SAK:n Työehdot-osaston johtaja Annika Rönni-Sällinen toteaa STT:lle.

Hänen mukaansa julkiset palkkatiedot helpottaisivat puuttumista palkkasyrjintään.

– Sukupuolten väliset palkkaerot kapenevat aivan liian hitaasti. Jos palkkoja ei tiedetä, ei tule epäilyjä syrjinnästä, Rönni-Sällinen sanoo.

EK:n Leppänen painottaa, että palkkasyrjintä on ehdottomasti kielletty, mutta laissa on jo riittävät keinot siihen puuttumiseen.  Jos työntekijä epäilee palkkasyrjintää, on työnantajalla velvollisuus tehdä asiasta selvitys. Työntekijä voi turvautua myös luottamushenkilön tai tasa-arvovaltuutetun apuun.

Kateus on merkki ongelmista

EK ja SAK ovat yksimielisiä siitä, että työnantajien tulisi kuitenkin nykyistä paremmin perustella, mistä palkat koostuvat. Tämä myös auttaisi työntekijöitä ymmärtämään, kuinka voi tavoitella parempaa palkkaa.

Leppäsen mielestä palkkojen julkistaminen työpaikoilla aiheuttaisi vain “turhaa harmia, uteliaisuutta ja oikeudenkäyntejä”. Rönni-Sällinen puolestaan uskoo, että työpaikoilla pelätään turhaan palkkakateutta.

– Vaakakupissa on kuitenkin syrjimättömyyden periaate. Jos hankaluuksia tulee, jotakin on pielessä. Perusteettomia palkkaeroja voi löytyä. Niistä pitäisi pystyä keskustelemaan työpaikoilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE