Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

29.8.2024 12:24 ・ Päivitetty: 29.8.2024 12:24

”Valtava aarre, josta meidän on pidettävä huolta” – kansanedustajat muistuttavat Itämeren ja Saaristomeren tärkeydestä

iStock

Itämeren tila on edelleen huolestuttava, mutta toivoa on, kansanedustaja Juha Viitala (sd.) sanoo. Hän korostaa, että Itämeren suojeluun tarvitaan jatkuvaa ja määrätietoista työtä. Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) puolestaan nostaa esiin Saaristomeren tarpeet.

Demokraatti

Demokraatti

Kansanedustajat ottavat Itämeren ja Saaristomeren tilanteeseen kantaa vuosittain 29. elokuuta järjestettävänä Itämeripäivänä.

– Itämeren tila on monin paikoin parantunut, mutta tekemistä riittää edelleen. Meriliikenne ja kalastus aiheuttavat merkittäviä haasteita meren ekosysteemille. Meidän on löydettävä kestäviä ratkaisuja, jotka tukevat sekä taloudellista toimintaa että ympäristön suojelua, eduskunnan meriryhmän puheenjohtaja Juha Viitala sanoo tiedotteessa.

Viitalan mukaan uudet teknologiat tarjoavat mahdollisuuksia parantaa Itämeren tilaa. Hän nostaa esiin älykkään laiva- ja meriteknologian, jotka voivat vähentää päästöjä ja parantaa merenkulun tehokkuutta.

– Uudet ratkaisut kohti päästötöntä merenkulkua ovat esimerkkejä siitä, miten teknologia voi auttaa ympäristönsuojelussa.

Viitala muistuttaa, että ilmastonmuutoksen torjunta on myös Itämeren suojelua. Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa pitkän aikavälin muutoksia myös Itämereen; suolaisuus vähenee, kerrostuneisuus lisääntyy ja meriveden pintakerros lämpenee erityisesti talviaikana.

– Itämeren suojelu on yhteinen tehtävämme. Tarvitsemme innovatiivisia ratkaisuja ja yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Vain siten voimme varmistaa, että tulevat sukupolvet voivat nauttia puhtaasta ja elinvoimaisesta Itämerestä.

Hallituksen on löydettävä rahoitus tämän tärkeän merialueen pelastamiseksi.

EDUSKUNNAN Saaristomeriryhmän puheenjohtaja Eeva-Johanna Eloranta muistuttaa, että Saaristomeri on edelleen Suomen viimeinen hotspot-alue Itämeren suojelukomissio Helcomin listalla. Hän vaatii hallitusta löytämään riittävät varat Saaristomeriohjelman toimien täysimääräiseen rahoittamiseen ja vaikuttamaan rahoituksen saamiseksi myös Euroopan unionilta.

– Itämeren ja Saaristomeren tilanne on yhä erittäin huolestuttava ja muutos on ollut hyvin hidasta. Suurin ongelma on yhä ravinnekuormitus, joka näkyy erityisesti Saaristomerellä. Saaristomeri onkin ainoa maamme rannikkoalue, jossa meriympäristön tila ei ole lähtenyt paranemaan, hän sanoo tiedotteessa.

– Marinin hallituksen vuonna 2021 aloittaman Saaristomeriohjelman tavoite alueen saamisesta pois Helcomin hotspot-listalta vuoteen 2027 mennessä tulee saada toteutumaan. Tämä vaatii hallitukselta enemmän rahoitusta, muutakin kuin kauniita sanoja.

Eloranta muistuttaa, että hallitus on sitoutunut Saaristomeriohjelman jatkamiseen ja kolmen pilottialueen perustamiseen. Näiden rahoituslähde on Elorannan mukaan vielä epäselvä. Hänen mielestään hallituksen sanat ja teot eivät kohtaa, kun hyville tavoitteille ei ole varattu vaadittavaa rahoitusta.

– Hallituksen on löydettävä rahoitus tämän tärkeän merialueen pelastamiseksi. Rahoitusta on pyrittävä saamaan alueelle myös Euroopan unionilta kestävän maatalouden kehittämiseen, kuten Varsinais-Suomen liitto on esittänyt.

– Saaristomeri maailman suurimpana saaristona, ainutlaatuisena meriluontokohteena, on valtava aarre, josta meidän on pidettävä huolta. Emme voi antaa sen olla meidän häpeäpilkkumme Itämerellä yhtään pidempään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU