Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Valtiolle kertyi myöhässä maksettujen verojen koroista miljoonapotti viime vuonna – sadoillatuhansilla mätkyjen eräpäivä ensi viikolla

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Myöhässä maksettujen mätkyjen ja kiinteistöverojen koroista kertyi Suomen valtiolle viime vuonna noin seitsemän miljoonaa euroa, Verohallinto kertoo tiedotteessaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Viime vuonna 300  000 ihmistä maksoi jäännösveronsa eli mätkynsä myöhässä. Kiinteistöveronsa maksoi myöhässä puolestaan yli puoli miljoonaa suomalaista.

Myöhässä maksetuista mätkyistä kertyi maksettavaksi korkoa lähes kuusi miljoonaa euroa ja kiinteistöveroista noin miljoonan euron verran.

Jos veroa ei ole maksanut eräpäivään mennessä, se alkaa kerryttää korkoa heti seuraavasta päivästä alkaen. Viivästyskorko on seitsemän prosenttia.

-  Vaikka suuri osa suomalaisista on tunnollisia veronmaksajia, esimerkiksi yllätyksenä tulleen jäännösveron maksaminen voi osalla jäädä viipymään pitkäksikin aikaa, ylitarkastaja Irene Laine Verohallinnosta sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa noin 40  000 suomalaisella on yhä maksamatta mätkyjä, joiden eräpäivä oli viime vuoden puolella.

Verottaja suosittelee ihmisiä käyttämään e-laskua.

Verohallinnon mukaan noin 300  000 suomalaisella on mätkyjen eräpäivä ensi viikon maanantaina 1. elokuuta. Kiinteistöveroja erääntyy puolestaan lähes kahdella miljoonalla veronmaksajalla sitä seuraavana maanantaina eli 8. päivä elokuuta.

Verottaja suosittelee ihmisiä käyttämään e-laskua, jotta mätkyt ja kiinteistövero eivät jäisi unohtumisen takia maksamatta.

-  Jos maksupäivät osuvat kesälomalle, verot eivät välttämättä ole päällimmäisenä mielessä, Laine sanoo tiedotteessa.

-  Kun ottaa käyttöön e-laskun, Verohallinnon lähettämät laskut tulevat jatkossa suoraan omaan verkkopankkiin.

Jos veroja ei pysty tilapäisesti maksamaan, voi Verohallinnon kanssa sopia myös maksujärjestelyistä, tiedotteessa muistutetaan.

Vielä tänään ehtii ilmoittaa tilinumeron veronpalautuksia varten

Tänään keskiviikkona on viimeinen päivä ilmoittaa oma tilinumero OmaVero-palvelussa elokuun alussa maksettavia veronpalautuksia varten, kertoo Verohallinto.

Tilinumeroita puuttuu Verohallinnon mukaan erityisesti elokuussa veronpalautuksia saavilta nuorilta, jotka ovat ensikertalaisia veronpalautuksissa.

Verohallinnolta puuttuu yhä tilinumero yhteensä 29  000 ihmiseltä, jotka ovat saamassa veronpalautuksia. Heistä 2000-luvulla syntyneitä on 16  000 eli yli puolet.

-  Tilinumero puuttuu usein nuorilta, jotka ovat viime vuonna ensimmäistä kertaa ansainneet niin paljon, että ovat maksaneet palkastaan veroja ja nyt myös veronpalautuksia tulee ensimmäistä kertaa maksuun. Näillä nuorilla ei ole ollut aiemmin tarvetta ilmoittaa meille tilinumeroa. Nyt toivommekin, että nuorten vanhemmatkin havahtuisivat muistuttamaan jälkikasvuaan tilinumeron ilmoittamisesta. Näin nuori välttyy veronpalautuspäivänä pettymykseltä, ylitarkastaja Mari Kleemola Verohallinnosta sanoo tiedotteessa.

Elokuun alussa veronpalautuksia saa 1,7 miljoonaa asiakasta.

Viime vuonna 30  000 ihmistä jäi veronpalautuspäivänään ilman rahoja, sillä heidän tilinumeronsa eivät olleet Verohallinnon tiedossa. He saivat veronpalautuksen myöhemmin maksuosoituksena eli rahalähetyksenä.

Elokuun alussa veronpalautuksia lähtee 1,7 miljoonalle asiakkaalle. Veronpalautusten yhteissumma on noin 712 miljoonaa euroa.

Verohallinto muistuttaa, että veronpalautukset eivät välttämättä näy tilillä heti veronpalautuspäivän aamuna, mutta ne tulevat kyllä maksuun päivän aikana.

Tilinumeron voi ilmoittaa OmaVero-palvelussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE