Politiikka
15.9.2016 12:39 ・ Päivitetty: 15.9.2016 12:39
Valtion sijoitusyhtiön varojen käyttö tiukentuu
Valtion sijoitusyhtiö Solidium on saanut uuden toimintaohjeen.
Siinä linjataan muun muassa, että yhtiön saamat osakemyynneistä syntyvät varat käytetään pääsääntöisesti uusiin kohteisiin tai nykyisten omistusten vahvistamiseen. Niitä ei siis jatkossa käytetä valtion talouden tasapainottamiseen.
Yhtiön saamat osinkotuotot taas tulee tilittää mahdollisimman täysimääräisenä valtiolle.
Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta hyväksyi Solidiumin uuden toimiohjeen tänään. Ohjeen lähtökohtana on, että Solidium on suomalainen ankkuriomistaja, jolla on kansalliset intressit toiminnassaan. Sillä on sekä oikeus että velvollisuus kehittää omistuksiaan, ja sijoituspäätösten ja luopumisten pitää olla taloudellisesti perusteltavissa.
Jos valtiolla on perusteltu syy osoittaa Solidiumille sijoituskohteita tai tehtäviä, joihin yhtiön hallitus ei näe perusteita, omistajaohjausministeri voi kuitenkin kutsua koolle yhtiökokouksen tekemään päätöksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan linjausten pohjalta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Talous
8.9.2016 08:19
Valtion sijoitusyhtiön omistukset sulivat pahasti
Kotimaa
24.8.2016 07:48
Tuore kirja: Suomessa suuri hämmennys valtionyhtiöiden ympärillä
Politiikka
1.8.2016 08:13
Alkon hallituksen puheenjohtaja valtion sijoitusyhtiön hallituksen johtoon
Talous
11.7.2016 10:44
Valtiolle 1,1 miljardin osinkotulot omistajaohjauksen kautta