Politiikka
2.12.2020 13:03 ・ Päivitetty: 2.12.2020 13:07
Valtiovarainministeri Vanhanen roustasi vaihtoehtobudjetteja – ”Tämäkö on se pitkällä aikavälillä tapahtuva velkaantumisen hillintä?”
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) ryöpytti opposition vaihtoehtobudjetteja värikkäin sanankääntein eduskunnan täysistunnossa keskiviikkona.
– Kieltämättä mieli tekisi roustata yksityiskohtia kunnolla, mutta yritän kuitenkin keskittyä vaihtoehtojen päälinjoihin, Vanhanen totesi puheenvuoronsa alkupuolella.
Vanhanen muistutti missä tilanteessa oppositio omia vaihtoehtojaan esittää. Suomi elää edelleen keskellä pandemiaa, josta on toistaiseksi selviydytty terveydellisesti ja taloudellisesti pienemmin vaurioin kuin monet muut maat.
Oppositio teki syyskuussa välikysymyksen, jossa arvosteltiin hallituksen velkaantumisesta.
– Annettiin ymmärtää, että oppositiolla on yhteinen valmius koviinkin työllisyystoimiin. Palaan nyt tähän, koska kyllä silloin jäi kaivelemaan se, että keskellä kriisiä, jossa tarvitaan poliittista hallitusta ja sen toimintakykyä ei olisi ollut mahdollisuutta kuukausien hallitusneuvotteluihin, jos välikysymyksessä olisitte onnistuneet, vaan hallitus olisi pitänyt perustaa seuraavien päivien aikana.
”Oppositiolla ei ole yhtenäistä vaihtoehtoa työllisyyteen saati kykyä muodostaa uutta hallitusta.”
Vanhasen mukaan syyskuussa ei käynyt ilmi olisiko oppositiolla ollut yhtenäinen työllisyyspolitiikka, jota se peräänkuulutti hallitukselta.
Lisää aiheesta
– Nyt kun vaihtoehtoja voidaan lukea näistä vaihtoehtobudjeteista, syy käy ilmeiseksi. Oppositiolla ei ole yhtenäistä vaihtoehtoa työllisyyteen saati kykyä muodostaa uutta hallitusta.
Vanhasen mukaan sama epäyhtenäisyys koskee opposition verolinjauksia. Kokoomus korostaa haittojen verotusta, perussuomalaiset vähentäisivät sitä.
– Perussuomalaiset on omassa vaihtoehdossaan suorastaan hämmästyttävällä tarkkuudella päätynyt samaan alijäämään hallituksen kanssa. Eroa on noin 70 miljoonaa euroa, joka on noin promillen luokkaan valtion taloudessa. Tämäkö on se pitkällä aikavälillä tapahtuva velkaantumisen hillintä? 70 miljoonaa euroa vuodessa, Vanhanen roustasi.
Vanhanen hämmästeli myös kokoomuksen laskukoneen toimintaa ja huomautti, että eduskunnan tietopalvelun arvio kokoomuksen reformeista päätyy 947 miljoonaa euroa pakkaselle.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
2.12.2020 09:33
”Piuhat irti Euroopasta ja maailmasta” – keskustasta tyly arvio opposition vaihtoehdoista, kokoomuskaan ei saa armoa
Politiikka
1.12.2020 12:00
Vaihtoehtobudjettinsa esitellyt kokoomus haastoi perussuomalaisia veronalennuksissa – ”Ehdotamme tässä kymmenkertaista, siis kymmenkertaista”
Politiikka
1.12.2020 08:08
Perussuomalaisille rankkaa kritiikkiä: ”Ei kuulosta erityisen isänmaalliselta”
Politiikka
30.11.2020 14:43
Toisilleen vastakkaiset tavoitteet, ei laskelmia eikä perusteita – kansanedustaja kommentoi perussuomalaisten vaihtoehtobudjettia