8.2.2019 10:23 ・ Päivitetty: 8.2.2019 10:24
Valviralta Esperi Carelle lisäaikaa – ”Epäkohdat vakavia”
Hoivayhtiö Esperi Care on saanut Valviralta pyytämänsä lisäajan vastaukseensa hoivakoti Ulrikan toiminnasta. Taustalla on sosiaali- ja terveysalan lupaviraston Valviran antama päätös hoivakoti Ulrikan toiminnan keskeyttämisestä.
Esperi Caren piti antaa selvityksensä tänään.
Valviran ylitarkastaja Elina Uusitalo kertoo, että yhtiölle on myönnetty lisäaikaa 20. helmikuuta asti. Tämä tarkoittaa Uusitalon mukaan, että arviointi Esperi Caren toiminnan jatkosta Ulrikassa siirtyy niin ikään.
Hoitajat pukivat hygieniahaalareihin ja antoivat vääriä lääkkeitä
Aluehallintavirasto (avi) teki tammikuussa tarkastuskäynnin Kristiinankaupungissa Pohjanmaalla sijaitsevaan hoivakoti Ulrikaan.
Avi oli saanut huolestuneita yhteydenottoja liittyen hoivakodin henkilöstön riittämättömyyteen. Avin tietojen mukaan toimintayksiköllä ei ole ollut vastuuhenkilöä vuoden alusta alkaen.
Avin tarkastuksessa kävi ilmi, että hoitokodissa on liian vähän henkilökuntaa ja etteivät hoitajat ole perillä vanhusten hoidon tarpeesta. Vanhuksia oli esimerkiksi puettu hygieniahaalareihin, joita ei pysty itse riisumaan. Hoitajat eivät olleet avin tarkastuskäynnillä tienneet, oliko haalareiden käyttöön lääkärin määräys.
Hoivakodissa oli ollut ongelmia myös lääkkeiden jakelussa ja lääkityksen seurannassa. Esimerkiksi yhdelle asiakkaalle oli annettu toisen asiakkaan lääkkeet.
Epäkohdat Ulrikan toiminnassa olivat Valviran mukaan niin vakavia, että toiminnan keskeytyspäätös tehtiin poikkeuksellisesti hoivakodin edustajia kuulematta. Toiminta siirrettiin Esperi Carelta kaupungin vastuulle.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.