Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vanhanen sanoi Ylellä, että elämme Suomessa “täydellisessä harhassa” – tätä hän tarkoitti

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.).

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) oli tänään vieraana Ylen Ykkösaamussa. Aiheena oli puoliväliriihi.

Demokraatti

Demokraatti

Ykkösaamussa yhtenä teemana oli työperäinen maahanmuutto, joka on myös kehysriihessä pöydällä. Suomi ikääntyy ja työntekijöitä tarvitaan ulkomailta.

Vanhanen sanoi, että tausta-arvioissa ja valmisteluvaiheessa valtiovarainministeriön ja hänen kanta on ollut se, että pitäisi päästä siihen, että vuosikymmenen lopussa vuosittain Suomi saisi valmista, osaavaa, ulkomaista työvoimaa noin 10 000 enemmän kuin tällä hetkellä eli nousu olisi 15 000:sta 25 000 henkilöön vuodessa. Tämä tarkoittaisi Vanhasen mukaan noin 50 000 aikaisempaa enemmän tällä vuosikymmenellä.

Vanhanen sanoi, että tämän rinnalla tarvitaan kotimaisia työllisyystoimia, jotka lisäävät työvoiman tarjontaa.

Lisäksi pitää kehittää osaamista ja koulutusta. Siihen Vanhasen mukaan hallitus on jo satsannut paljon.

Yritysten kilpailukyvystä pitää huolehtia, jotta niillä on investointikykyä.

– Monen yrityksen kassa on nyt tyhjä koronan jälkeen. Mahdollisuus hypätä maailmantalouden buumiin on heikko, jos kassassa ei ole yhtään paukkuja.

Edellä mainittua kokonaisuutta Vanhasen mukaan käydään kasvun edellytyksinä riihessä läpi.

– Jos me muuten hoidamme taloutta kurinalaisesti, meillä pitää olla rohkeutta ottaa aikamoinen alijäämä ja satsata tutkimus- ja kehitystoimintaan systemaattisesti pitkään, Vanhanen sanoi.

Ulkomaisesta työvoimasta Vanhaselta kysyttiin myös, elämmekö tässä suhteessa sellaisessa harhassa, että kaikki huipputyöntekijät haluaisivat Suomeen.

– Täydellisessä harhassa. Meillä on paljon huippuosaajia maailmassa, mutta he ovat jossakin Piilaaksossa ja Intian tutkimuskeskuksissa, Vanhanen vastasi.

Hänellä oli kuitenkin myös ajatuksia, miten tilanne saadaan käännettyä. Esimerkiksi korona näyttää Vanhasen ajattelussa luoneen eräänlaista momentumia.

Vanhasen mukaan  parhaimmillaan Suomeen luotaisiin sellainen näkymä, että yritykset uskaltaisivat satsata tutkimuslaboratorioitaan tänne. Niihin saataisiin Suomeen maailmalta osaajia.

– Sitä pystyisi sitten meidän oma yrityselämä hyödyntämään. Tällainen näkymä pitäisi tehdä.

Vanhanen uskoo, että Suomen houkuttavuus on lisääntynyt koronan aikana. Maailmalla on havaittu, että Suomessa korona ei ole pysäyttänyt kaikkea ja tartuntaluvut ovat olleet muihin maihin verrattuna alhaiset.

– Me olemme järjestäytynyt ja turvallinen yhteiskunta. Tätä mainetta pitäisi käyttää nyt hyväksi.

– Mutta sitten meillä on tällainen kansallinen, oma, sisäinen, merkillinen jakautuma, jossa osa ihmisistä suhtautuu hirveän tunnepitoisen vastustavalla tavalla maahantulijoihin. Meidän pitäisi kyllä tätäkin asenneilmapiiriä muuttaa.

Vanhanen sanoi, että Suomessa on onneksi paljon kausityöntekijöitä. Hän käytti Närpiötä esimerkkinä.

– Siellä on ulkomaisella työvoimalla saatu hyvinvointi ja työllisyys korkealle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE