Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Vannoi uskollisuutta johtajille – Yhdysvaltalaissotilasta syytetään yrityksestä tukea äärijärjestö Isisiä

Yhdysvaltalaissotilas Ikaika Kang, 34, pidätettiin Havaijilla sunnuntaina epäiltynä äärijärjestö Isisin tukemisesta.

Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n mukaan Kang oli vannonut uskollisuutta Isisille ja aikonut toimittaa äärijärjestölle tietoja ja taistelukoulutusta.

Kang pidätettiin, kun hän vannoi uskollisuutta Isisin johtajalle. Paikalla oli myös vakoilutehtävää suorittanut agentti. FBI uskoo Kangin toimineen yksin.

Kangin käytös herätti huomiota jo aiemmin. Hän oli muun muassa sanonut Yhdysvaltojen olevan maailman ainoa terroristijärjestö ja haluavansa tappaa ihmisiä.

Puolustusasianajajan mukaan Kang saattaa kärsiä mielenterveysongelmista. Hän on palvellut Yhdysvaltain joukoissa Irakissa ja Afganistanissa.

Kangia syytetään Isisin tukemiseen tarkoitetun materiaalin hallussapidosta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE