Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Varapuhemies Filatov Purran avauksesta: “Rohkenen epäillä, että saamme perustuslakivaliokunnan asiantuntijoita tänne jouluaattona istumaan”

Jukka-Pekka Flander

Varapuhemies Tarja Filatov (sd.) oudoksuu valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) ajatusta eduskunnan kokoontumisesta myös joulun välipäivinä. Purra perusteli ajatustaan keskiviikkona X:ssä “tiettyjen valiokuntien viiveillä ja muilla ongelmilla”.

Simo Alastalo

Demokraatti

Filatov huomauttaa, että eduskunnan aikatauluista ei päätä valtiovarainministeri vaan eduskunta. Hän ihmettelee myös Purran perusteluja välipäivien vapaiden perumiselle.

– Minusta se tuntuu aika oudolta, kun ei ole esitetty perusteita, että miksi se pitäisi tehdä, Filatov sanoo Demokraatille.

Filatov pitää tavanomaisena sitä, ettei kaikkia budjettilakeja ehditä annetussa aikataulussa käsittelemään, jolloin ne irrotetaan budjetista.

– Joka vuosi varmaan jää budjettilakeja säätämättä ja sitten budjettia korjataan siltä osin.

Filatov lähettää hallitukselle terveisiä lainsäädännölle asetettujen aikarajojen noudattamisesta.

– Jos viikkoa ennen budjettilakien määräaikaa tuodaan lakeja, niin ei niitä ehditä käsitellä, jos niissä on perustuslaillisia haasteita. Se kannattaa hallituksenkin ottaa omassa työskentelyssään huomioon.

Lisää aiheesta

ENSI vuoden budjetista on näillä näkymin myöhästymässä ainakin perustuslakivaliokuntaan siirtynyt ajokorttilaki. Myös vammaispalvelulain uudistaminen on vähintäänkin siirtymässä, ellei raukeamassa kokonaan. Helsingin Sanomien tietojen mukaan Marinin hallituskaudella säädetty vammaispalvelulaki olisi tulossa vuoden vaihteessa voimaan. Myös hedelmöityshoitojen Kela-korvauksia koskeva hallituksen esitys on myöhästymässä aikataulustaan.

Filatov ei pidä todennäköisenä, että valiokunnat saisivat järjestettyä asiantuntijakuulemisia joulun aikaan.

– Rohkenen epäillä, että saamme perustuslakivaliokunnan asiantuntijoita tänne jouluaattona istumaan.

Eduskunnan aikatauluista päättää puhemiesneuvosto, jossa käyttää valtaansa puhemies Jussi Halla-aho (ps.).

– Puhemiehen tehtävä on tuoda asioita tämän talon pohdittavaksi. Mutta näiden ei pitäisi olla kovin keveitä kysymyksiä, koska samaan aikaan edellytetään eduskunnalta säästöjä mikä on ihan oikein, mutta kaikilla tällaisilla yllättävillä istunnoilla on myös kustannusvaikutus, Filatov muistuttaa.

VALTION vuoden 2025 budjetista tekee mietinnön eduskunnan valtiovarainvaliokunta. Mietinnön pitäisi valmistua keskiviikkona 11. joulukuuta. Budjettilakien ensimmäisen käsittelyn äänestysten pitäisi silloin tapahtua viimeistään tiistaina 10. päivä.
Istuntokauden viimeisellä viikolla eduskunta käy budjetista keskustelun.

– Ei voi ajatella, että me säädämme budjettilakeja sen jälkeen. Kyse ei ole vain yksittäisestä lainsäädännöstä vaan koko budjettiprosessista. Se viimeinen viikko on se, mihin budjettilakien käsittely päättyy. Tätä ei voi jumpata toisinpäin, Filatov sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE