Politiikka

Väyrynen poltti hihansa heti ensimetreillä IS:n tentissä: ”Sinä kutsut minut tänne ja jauhat vanhoja juttuja”

Lehtikuva / Jussi Nukari
Lehtikuva / Jussi Nukari
Lehtikuva / Jussi Nukari

Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen kampanjaorganisaatio ilmoitti tänään saaneensa yli 26 000 kannattajakorttia kasaan presidentinvaaleja varten. Väyrynen nähtäneen siis mukana vaaleissa.

– Lisää tulee ja päällekkäisyyksiä Sauli Niinistön saamien kannattajakorttien kanssa voi vähän olla, mutta tuskinpa juurikaan, Väyrynen laskeskeli Ilta-Sanomien presidentinvaalimessujen haastattelussa maanantaina.

Ensikoitos tämänkertaisessa presidenttikisassa meni lähinnä kärhämöinniksi IS:n toimittajan kanssa. Väyrynen ei pitänyt siitä, että vanhoja ”syntejä” kaiveltiin. Haastattelija Timo Haapala muistutti, että eduskunnan entinen puhemies ja keskustan ex-varapuheenjohtaja Mikko Pesälä kertoi Väyrysen sanoneen 1980-luvulla olevansa ”Jumalan valittu johtamaan Suomen kansaa”.

– Mikko Pesälä on näköjään koko ikänsä katkera siitä, että hän ei päässyt ministeriksi, kun minä olin puolueen puheenjohtaja. Hän on nyt sepittänyt tällaisen tarinan, jota näköjään toimittajat jauhavat vuosikymmeniä, kun ei ole muka parempaa kysyttävää.

1980-luvun jalasmökkikiistan nostaminen esille ei myöskään miellyttänyt Väyrystä.

– Toivoisin, että te rakkaat, arvostetut toimittajat kaivaisitte nämä vuosikymmenien varrella olleet ajojahdit, ja ottaisitte totuuden esille. Te vain jatkatte, jatkatte ja jatkatte näiden vanhojen väitteiden… Nyt on uudet vaalit ja uusi vuosisata, käytäisiinkö tulevaisuudesta…, Väyrynen yritti.

Minä en viitsi enää ruveta niistä puhumaan.

Haapala väitti, että useaan kertaan presidentiksi pyrkinyt Väyrynen on huono häviäjä – ja syyttää jälleen mediapeliä, jos ei nytkään natsaa.

– Toivon, että kaivaisit vaalitaistelut läpi ja katsoisit, mitä silloin todella tapahtui. Minä en viitsi enää ruveta niistä puhumaan. Minä yritän puhua tulevaisuudesta. Sinä kutsut minut tänne ja jauhat vanhoja juttuja. Pitäisi tuntea historia, eikä esittää tällaisia typeriä väitteitä.

Väyrynen kertoi myös, miksi pettyi Sauli Niinistön toimintaan presidenttinä ja päätti itse pyrkiä tasavallan ykköseksi. Hänelle syntyi vahva epäilys, että Niinistö ei pysy Paasikiven linjalla vaan haluaa EU:hun yhteisen puolustuksen.

– Ja hän vielä sekaantui hallituskriisiin, ja myötävaikutti, että perussuomalaiset potkittiin pois hallituksesta.

Venäjän vaikuttamiseen Suomen presidentinvaaleihin Väyrynen ei uskonut. Häneltä tuli myös hyvin lyhyt kommentti keskustan presidenttiehdokkaan Matti Vanhasen kyvyistä presidentiksi:

– Hänellähän on pitkä kokemus näistä asioista, Väyrynen vastasi ja varmuudeksi samoilla sanoilla kahteen kertaan.

Väyrynen ei yhtynyt haastattelijan näkemykseen, että entinen pitkäaikainen ministeri on niputettu omaan kastiin perussuomalaisten ehdokkaan Laura Huhtasaaren kanssa – tehty pellehahmotelmaa.

– Ei minusta. Mutta ikävä kyllä Lauraa on käsitelty vähän rumasti, Väyrynen muotoili.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat