Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Veikkaus yllätti ulostulolla monopoliasemastaan, Demokraatti kysyi puolueiden kannat – ”Selvitys lisenssijärjestelmään siirtymisestä tulisi käynnistää viipymättä”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Veikkaus totesi yllättäen osavuosikatsauksessaan, että Suomessa tulisi pohtia kaiken rahapelaamisen saattamista saman sääntelyn piiriin. Mitä mieltä suuret puolueet asiasta ovat?

Johannes Ijäs

Demokraatti

Osavuosikatsauksesta Veikkauksen kannan havaitsi ilmeisesti ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Veikkauksen varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski jatkoi sujuvasti Yle uutisille, että Veikkaus on valmis luopumaan monopoliasemastaan ja siirtymään lisenssimalliin.

Rahapeliyhtiön kannassa on tapahtunut melkoinen mullistus.

– Meillä Suomessa on muodollisesti yksinoikeusjärjestelmä, mutta jos katsotaan digitaalista pelaamista niin Veikkauksen markkinaosuus on enää puolet. Voi jo kysyä, onko meillä oikeasti enää yksinoikeusjärjestelmää, Nummikoski perusteli Ylelle.

Netissä toimivat ulkomaiset rahapeliyhtiöt pääsevät toimimaan Suomessa ilman rajoituksia eivätkä ne maksa tänne verojaan, mikä on ongelma Veikkauksen kannalta. Rahaa ei tule samaan malliin kuin ennen.

VEIKKAUKSEN MONOPOLIASEMAAN kajoaminen on poliittisesti vaikea purtava, koska Veikkauksen varoilla pyörii yksi jos toinen yhteiskunnallisesti merkittävä asia.

Kun Veikkaus itse on kantaansa muuttanut, on paikallaan kysyä puolueista, mitä siellä asiasta ajatellaan nyt.

Nykyisen hallitusohjelma on tiukasti monopolin kannalla: ”Rahapelihaittojen hillitsemiseksi rahapelipolitiikalla turvataan Veikkaus Oy:n kanavointikykyinen yksinoikeus ja Veikkaus Oy:n toimintaedellytykset nopeasti muuttuneessa toimintaympäristössä.”

Demokraatti kysyi eduskuntaryhmien puheenjohtajilta puolueitten kantoja, pitääkö Suomessa siirtyä lisenssimalliin vai säilyttää monopoli ja jos monopolia ei säilytetä, miten ja millä aikataululla siitä on luovuttava.

Puolueet ovat vastauksissaan varovaisia, mutta ainakaan kynsin hampain monopolin säilyttämisen puolesta kantoja ei haluta lukita. Puolueissa on uutta avoimuutta pohtia muutosta ja moni vaatii nyt selvitystä.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio toteaa, että perussuomalaiset ovat perinteisesti olleet Veikkauksen monopolin linjoilla, jotta saadaan pelaamisen tuotto käytettyä suomalaisen kansanterveyden hyväksi.

– Pelaamisen markkinaympäristö on kuitenkin muuttunut ja siksi on mielestäni syytä pitää yhtenä vaihtoehtona Veikkauksen ehdottamaa lisenssimalliin siirtymistä, hän toteaa.

Tavion mukaan mahdollinen lisenssipelijärjestelmään siirtyminen edellyttää lainsäädännöllisiä muutoksia ja laajaa parlamentaarista yhteisymmärrystä.

– Tässä kuluu väistämättä ainakin muutamia vuosia, jos prosessi päätetään käynnistää.

VIHREÄN EDUSKUNTARYHMÄN puheenjohtaja Atte Harjanne toteaa, että rahapelipolitiikalla on pyrittävä pelihaittojen tehokkaaseen ehkäisemiseen. Tämän tavoitteen on hänen mukaansa ohjattava sitä, millainen sääntelymalli valitaan.

– Nykytilanteen haasteet ovat ilmeisiä, ja lisenssimalliin siirtymisen vaikutuksia ja toteutusta olisikin perusteltua selvittää avoimesti ja kattavasti. Mitä kattavammin pelaaminen on sääntelyn ja verotuksen piirissä, sen parempi.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen sanoo hänkin, että selvitys lisenssijärjestelmään siirtymisestä ”tulisi käynnistää viipymättä”. Näin tuleva hallitus voisi tehdä päätökset asiasta tutkitun tiedon pohjalta.

Kokoomus suhtautuu puolueista positiivisimmin lisenssijärjestelmään.

– Näemme lisenssijärjestelmään siirtymisessä monia hyötyjä. Lisenssimalli lisäisi rahapelijärjestelmän kanavointikykyä, jonka avulla rahapelitoiminnasta saataisiin suurempi osa paikallisen regulaation piiriin. Tällöin viranomaisilla olisi parempi mahdollisuus puuttua ongelmiin. Pohjoismaisten esimerkkien valossa on hyvä syy myös olettaa lisenssijärjestelmään siirtymisen mahdollistavan Veikkauksen kilpailukyvyn palauttamisen ja valtiolle kokonaisuutena kanavoituvien tulojen kasvamisen.

Mikäli lisenssijärjestelmään siirtymiseen päädytään, kannattaisi päätökset tästä tehdä Mykkäsen mukaan mahdollisimman nopeasti.

– Veikkauksen markkinaosuus Suomen rahapelimarkkinasta on laskusuunnassa ja sen arvioidaan pian painuvan alle 70 prosentin tason koko markkinassa ja alle 50 prosentin tason digitaalisessa markkinassa. Mitä kauemmin kehityksen annetaan jatkua, sitä suurempi osuus pelaamisesta ehtii siirtyä ulkomaisille peliyhtiöille ja sitä heikompi mahdollisuus Veikkauksella on menestyä lisenssijärjestelmään siirtymisen jälkeisessä tilanteessa.

JUHA PYLVÄS, puheenjohtaja keskustan eduskuntaryhmästä sanoo ryhmänsä seisovan toistaiseksi hallitusohjelman kirjauksen takana.

Hänkin kuitenkin raottaa varovasti ovea muutokselle:

– Veikkauksen johtopäätökset muuttuneesta tilanteesta on kuitenkin syytä laittaa merkille. Ne ovat punnittua puhetta.

Pylväs toteaa, että on seuraavan hallituksen tehtävä linjata ja päättää näin iso asia.

– Sitä ennen vaalikeskusteluissa jokaisen puolueen pitää esittää oma näkemyksensä.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo kertoo, että ryhmässä käsitellään asiaa lähiaikoina.

– Analysoimme nykytilaa ja muodostamme tarvittaessa uuden kannan.

Viime hallitusneuvotteluissa vasemmistoliitto kannatti muiden tavoin nykymallia.

– Asia kuuluu luontevasti käsiteltäväksi seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Oletan että tämä on ollut Veikkauksen johdollakin mielessä ajoittaessaan kannanottoaan, Saramo sanoo.

SDP:N EDUSKUNTARYHMÄN puheenjohtaja Antti Lindtman toteaa vihreiden Atte Harjanteen tavoin, että rahapelitoiminnassa pitää olla yksi tavoite ylitse muiden. Se on pelihaittojen vähentäminen.

– Siksi SDP on tukenut Veikkauksen monopoliasemaa, koska sillä on pystytty vähentämään pelihaittoja.

Lindtmankin kiinnittää huomiota siihen, että rahapelitoimijoita on sääntelyn ulkopuolella ja Suomen markkinoilla toimii luvattomasti ulkomaisia peliyhtiöitä.

– Uusi arpajaislaki astui voimaan vuoden alusta ja se antaa uusia välineitä muun muassa laittomasti toimivien peliyhtiöiden pelivoittojen palautukseen ja muun muassa mainontaan. Pidämme tärkeänä, että kaikki uuden arpajaislain mahdollisuudet ehkäistä pelihaittoja myös ulkomaille tapahtuvan pelaamisen kohdalla käytetään mahdollisimman tehokkaasti.

– Asia vaatii seurantaa ja ensi vaalikaudella on käytävä huolella läpi, mikä järjestelmä parhaiten estää pelihaittojen syntymisen, Lindtman summaa.

Järjestelmän punninnalle näyttää tähän asti olevan enemmän tai vähemmän liki kaikissa puolueissa. RKP:kään ei ole tässä poikkeus.

– RKP ei ole kannattanut monopolin purkamista. Aiheesta ei tosin ole käyty keskusteluja toviin, olemme avoimia asian pohdinnalle. Veikkauksen avausta kuten muitakin ehdotuksia täytyy arvioida suhteessa nykytilaan, jotta tiedetään, mitkä mahdollisen muutoksen hyödyt ja haitat olisivat, puolueen ryhmäpuheenjohtaja Anders Adlercreutz sanoo.

Kristillisten pasuunasta kuuluu selkeä ääni.

– Kannatamme monopolimallissa pitäytymistä, kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen paaluttaa.

– Olemme juuri uudistaneet järjestelmää, ja on tärkeää saada tietoa vaikutuksista, hän jatkaa.

Räsänen myös epäilee, että lisenssimalli saattaisi lisätä mainontaa ja myös pelihaittoja, kun pelimarkkinoille tulisi lisää toimijoita.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE