Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

5.10.2022 08:59 ・ Päivitetty: 5.10.2022 08:59

Venäjä jatkaa kaasutoimituksia Italiaan – tästä oli kyse

LEHTIKUVA / AFP / NIKOLAY DOYCHINOV

Venäjä jatkaa kaasutoimituksia Italiaan, kertoi energiajätti Gazprom tänäisessä lausunnossaan. Myös Italian suurimman öljy- ja kaasuyhtiö Enin mukaan Gazpromin kaasutoimitukset jatkuvat tänään.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Gazprom keskeytti kaasutoimitukset Italiaan lauantaina ja syytti keskeytymisestä kuljetusongelmia Itävallassa.

Venäläisen kaasun kuljettaminen voi kuitenkin nyt jatkua, sillä italialaisten ostajien kanssa löydettiin ratkaisu suhteessa Itävallan syyskuun lopulla tekemiin sääntelymuutoksiin, Gazprom sanoi.

Eni sanoi maanantaina, että se olisi valmis maksamaan 20 miljoonan euron takuun, jotta venäjän kaasutoimitukset käynnistyisivät uudelleen Itävallan kautta. Uutistoimisto AFP ei ole saanut vahvistusta italialaiselta kaasuyhtiöltä siihen, onko tällainen maksu suoritettu.

Italia on ollut suuri venäläisen kaasun käyttäjä, mutta maa on Venäjän hyökkäyssodan alettua hankkinut korvaavaa kaasua Algeriasta ja Egyptistä. Suurin osa Italiaan toimitetusta venäläisestä kaasusta kulkee Ukrainan kautta Itävallan ja Italian rajalla sijaitsevan Tarvision kaasuterminaaliin.

Ennen sotaa Venäjän osuus Italian kaasutuonnista nousi 45 prosenttiin, mutta osuus on kuluneen vuoden aikana laskenut.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU