Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Venäjä on moukaroinut Ukrainan energiaverkkoa kiihtyvällä tahdilla – varoitus pahenevista sähkökatkoista annettu

LEHTIKUVA / AFP / ROMAN PILIPEY
Ihmiset kokoontuivat kuuntelemaan katumuusikon pianonsoittoa sähkökatkon aikaan Kiovassa 6. kesäkuuta.

Ukrainassa varoitetaan pahenevista sähkökatkoista lähiviikkojen aikana.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Venäjän iskut Ukrainan energiainfrastruktuuria vastaan ovat viime viikkoina kiihtyneet, mikä on katkonut sähköjä ympäri Ukrainaa. Lisäksi katkoja voivat aiheuttaa ydinvoimaloiden huoltotyöt ja sääolosuhteet.

-  Seuraavien viikkojen aikana tilanne on paljon vaikeampi kuin nyt, sanoi kansallisen energiayhtiön Ukrenergon johtaja Volodymyr Kudrytskyi televisiohaastattelussa.

Suunnitellut sähkökatkot voivat Kudrutskyin mukaan ajoittua myös kulutushuippuihin. Hänen mukaansa tilanteen odotetaan jatkuvan heinäkuun loppuun asti.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi aiemmin tässä kuussa, että Venäjän ilmaiskut ovat puolittaneet Ukrainan sähköntuotannon vuodentakaiseen verrattuna, mikä on tarkoittanut häiriöitä sähkönjakeluun miljoonille ukrainalaisille.

Ukraina on lisännyt sähkön tuontia EU:hun kuuluvista naapurimaistaan energiavajeen kompensoimiseksi ja pyytänyt liittolaisilta apua energiasektorin kunnostamisessa. Ukraina on pyytänyt apua myös ilmapuolustusjärjestelmien vahvistamiseen.

Jos Ukraina ei pysty korjaamaan ja puolustamaan kunnolla energiainfrastruktuuriaan Venäjän iskuilta, voi pahimmassa tapauksessa olla edessä jopa 20 tuntia sähkökatkoja päivässä, sanoi Ukrainan suurimman yksityisen energiayhtiön DTEK:n toimitusjohtaja Dmytro Sakharuk Kyiv Independent -lehden haastattelussa aiemmin kesäkuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE