Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

11.10.2022 06:44 ・ Päivitetty: 11.10.2022 07:00

Venäjä tulitti taas Zaporizhzhjaa – eilisten iskujen uhriluku noussut

AFP / LEHTIKUVA / MARYNA MOISEYENKO

Venäjä on jälleen yöllä tulittanut Zaporizhzhjan kaupunkia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ukrainan apulaisulkoministerin mukaan kaupungissa on havaittu ainakin 15 räjähdystä. Iskujen kohteina oli hänen mukaansa oppilaitoksia, terveydenhuollon rakennuksia sekä siviilien asuinrakennuksia.

Mahdollisista kuolonuhreista ei toistaiseksi ole tietoa.

Myös Vinnytsjan kaupunkiin on ukrainalaislehti Ukrainska Pravdan mukaan tehty isku, jonka kohteena oli voimalaitos.

Venäjä iski eilen tuhoisasti ohjuksilla eri puolille Ukrainaa. Iskuissa kuolleiden määrä on noussut 19:ään, kertoivat Ukrainan pelastusviranomaiset tänään Kyiv Independentin mukaan. Lisäksi yli 100 ihmistä haavoittui.

Ohjuksia ammuttiin muun muassa Kiovaan, Dniproon ja Lviviin lähellä Puolan rajaa. Kiovaan iskettiin edellisen kerran heinäkuun lopussa.

YK ODOTTAA Venäjän iskujen Ukrainan siviilikohteisiin aiheuttavan lisää pakolaisuutta etenkin Ukrainan sisällä.

YK:n pakolaisasioiden korkea edustaja Filippo Grandi tuomitsi maanantaiset iskut, jotka olivat Venäjän laajimmat iskut siviilikohteisiin moneen kuukauteen. Iskut tulkittiin kostoksi viikonloppuna Kertshinsalmen siltaa vaurioittaneesta räjähdyksestä.

-  Siviilien, talojen, ei-sotilaallisen infrastruktuurin silmitön pommittaminen monissa kaupungeissa ympäri Ukrainaa merkitsee sitä, että sodasta on tulossa kovempi ja vaikeampi siviileille.

-  Pelkään, että nämä tapahtumat saavat aikaan lisää pakolaisuutta.

Yli 7,6 miljoonaa ukrainalaista on paennut maasta Venäjän aloitettua hyökkäyssotansa helmikuussa. Jotkut ovat palanneet sittemmin takaisin Ukrainaan, mutta yli 4,2 miljoonaa on hakenut turvapaikkaa EU-maista. Myös Suomeen on saapunut tuhansia ukrainalaispakolaisia.

Lisäksi lähes seitsemän miljoonaa ukrainalaista on joutunut maan sisäisiksi pakolaisiksi. Grandi arvioi, että uusimmat iskut saavat monet pakenemaan nimenomaan Ukrainan sisällä.

GRANDI KUVAILI kotinsa jättäneiden tilanteen Ukrainassa olevan jatkuvassa käymistilassa.

-  Jotkut lähtevät vain muutamaksi tunniksi paetakseen pommeja ja yrittävät sitten palata kotiin.

Tilanne on kuitenkin vaikeampi, jos iskuissa tuhoutuu paljon keskeistä infrastruktuuria eikä ihmisille riitä enää esimerkiksi lämpöä tai ruokaa.

Uutista päivitetty

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU