Ulkomaat
13.9.2020 15:35 ・ Päivitetty: 13.9.2020 15:35
Venäjällä äänestettiin: heti syytöksiä muun muassa siitä, että vaalivirkailijat olivat ottaneet uurnista pois äänestäjien vaalilippuja ja korvanneen ne virkailijoiden valmiiksi täyttämillä lipuilla
Venäjällä äänestettiin sunnuntaina monin paikoin alue- ja paikallisvaaleissa, joiden odotetaan antavan viitteitä siitä, miten ensi vuoden parlamenttivaaleissa käy. Vaalit pidettiin 41 alueella Venäjän 85 alueesta. Tuloksia ei ollut vielä sunnuntaina alkuillasta saatavilla.
Vaikka sunnuntai oli tärkein äänestyspäivä, alkoi ennakkoäänestys jo perjantaina. Kolmipäiväisiä vaaleja käytettiin ensimmäisen kerran kesällä, kun perustuslain muutoksista äänestettiin.
Viranomaiset tekivät kesällä kaikkensa nostaakseen äänestysvilkkautta, ja äänestyspaikkoja nousi lähes mihin vain. Äänestyspaikkoja oli muun muassa busseissa, teltoissa ja jopa puiston penkillä.
Viranomaiset perustelivat tuolloin epätavallisia äänestyspaikkoja sillä, että koronaviruksen leviämisen estämiseksi ihmisten oli voitava äänestää mahdollisimman väljästi. Opposition mukaan tarkoituksena oli mahdollistaa laaja vaalivilppi.
Uutistoimisto AFP seurasi äänestystä Venäjän kolmanneksi suurimmassa kaupungissa, Siperian Novosibirskissa, jossa äänestäjät olivat varustautuneet maskein ja käsinein. Lisäksi heiltä mitattiin kuume ennen äänestyspaikalle saapumista.
Vaalivilpistä havaintoja, viranomaiset kiistävät
Itsenäinen vaalitarkkailuryhmä Golos kertoo saaneensa raportteja, joissa tarkkailijoilta on evätty oikeus tarkistaa dokumentteja ja tehdä valituksia. Ryhmän mukaan jotkut tilanteet ovat päättyneet käsirysyihin. Lisäksi ryhmä kertoo saaneensa raportteja, joissa vaalivirkailijat olivat ottaneet uurnista pois äänestäjien vaalilippuja ja korvanneen ne virkailijoiden valmiiksi täyttämillä lipuilla. Venäjän vaalipäällikkö Ella Pamfilova kiisti syytökset.
Lisää aiheesta
Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin tukija Sergei Boiko oli yksi Novosibirskin ehdokkaista. Boiko edusti oppositiokoalitiota, jonka tavoitteena oli vastustaa valtapuolue Yhtenäinen Venäjää ja kommunistista puoluetta. Boiko kertoi kannattajiensa havainneen noin 50 erilaista vilppitapausta. Boikon mukaan vilppihavainnot olivat muun muassa yrityksiä poistaa vaalitarkkailijoita äänestyspaikoilta. Lisäksi yhdellä äänestyspaikalla oli havaittu, että vaaliuurnan sinetit oli rikottu.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.