Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

19.5.2023 15:49 ・ Päivitetty: 19.5.2023 16:05

Venäjän konsulaatin luona Turussa häiriköitiin, poliisi tutkii asiaa

LEHTIKUVA / ANNI SAVOLAINEN

Lounais-Suomen poliisi selvittää epäiltyä häiriökäyttäytymistä Venäjän konsulaatilla Turussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Poliisi sai helatorstaina iltapäivällä tiedon häiriökäyttäytymisestä konsulaatin luona.

Poliisi tutkii asiaa tällä hetkellä julkisrauhan rikkomisena. Poliisi kertoo tiedotteessa, että yksi ihminen on ollut lyhyen aikaa kiinniotettuna.

Lounais-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kerrottiin STT:lle perjantaina, että asiasta ei ole toistaiseksi mitään muuta tiedotettavaa.

Konsulaattia on aiemminkin häiriköity. Helmikuun lopussa poliisi kertoi, että konsulaatin kiinteistöä oli muun muassa töhritty.

Poliisi muistuttaa tiedotteessaan, että Wienin yleissopimuksen nojalla poliisilla on osaltaan velvollisuus huolehtia diplomaattisten edustustojen turvallisuudesta.

Uutista päivitetty klo 19.05

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU