Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Venäjän Turkin-suurlähettilään surmaaja huusi silminnäkijän mukaan: “Aleppo, kosto”

Venäjän Turkin-suurlähettiläs Andrei Karlov on kuollut ampumahaavavammoihinsa. AFP:n välittämä kuva suurlähettiläs Karlovista on peräisin Venäjän Turkin-lähetystön internetsivuilta.

Venäjän Turkin-suurlähettilästä Andrei Karlovia on ammuttu Ankarassa. Uutistoimisto Anadolun mukaan Karlovia ammuttiin monta kertaa ja hän haavoittui vakavasti.

Juuri tulleen uutistoimisto Ria Novostin sähkeen mukaan suurlähettiläs Karlov on kuollut vammoihinsa. Turkkilaismedian mukaan myös ampuja on tapettu.

Venäjän ulkoministeriö vahvisti ampumisen ja sanoi, että tapauksesta on ilmoitettu presidentti Vladimir Putinille.

Ampuminen tapahtui, kun Karlov oli valokuvanäyttelyssä pitämässä puhetta, kertoo Hürriyet Daily News. Turkin yleisradioyhtiö NTV:n mukaan ainakin kolme muuta ihmistä olisi haavoittunut.

Rakennus on erikoisjoukkojen piirittämä. Paikalle on saapunut myös Turkin sisäministeri Suleyman Soylu.

Ennen hyökkäystä Turkissa on ollut päiväkausia mielenosoituksia, joissa on vastustettu Venäjän roolia Syyriassa. Silminnäkijän mukaan ampuja olisi huutanut “Aleppo, kosto”.

Jutun kuva ja kuvateksti on vaihdettu.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE