Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Venäläisten luottamus Putiniin on romahtanut

Venäläisten luottamus presidentti Vladimir Putiniin laskee. Riippumattoman Levada-keskuksen tammikuussa tekemässä kyselyssä 35 prosenttia vastaajista ilmoitti luottavansa Putiniin. Tämä on 4 prosenttiyksikköä vähemmän kuin viime syyskuussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Reilussa kahdessa vuodessa luottamus on suorastaan romahtanut, sillä marraskuussa 2017 Putinin kertoi luottavansa 59 prosenttia vastaajista.

Putin on silti edelleen selkeästi luotetuin, sillä kakkoseksi sijoittuneen puolustusministeri Sergei Shoigun nimesi 19 prosenttia vastaajista.

Kolmantena oli ulkoministeri Sergei Lavrov 17 prosentilla. Ex-pääministeri Dmitri Medvedeviin luotti 5 prosenttia, ja tätäkin vähemmän kannatusta sai oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi.

Kyselyssä vastaajia pyydettiin muun muassa nimeämään 5–6 poliitikkoa, joihin he luottavat eniten. 39 prosenttia ei luota kehenkään tai ei osannut tai halunnut vastata.

Kysymykseen keheen ei luota, vastaajista 12 prosenttia ilmoitti Putinin. Ykkösenä oli Medvedev, jonka nimen mainitsi yli neljännes.

Laskun taustalla kasvava tyytymättömyys talouteen.

Levada-keskuksen johtaja Lev Gudkov kommentoi Vedomosti-lehdelle, että Putinin luottamuksen lasku marraskuusta 2017 on “erittäin merkittävä”.

– Sitä paitsi kysymys on avoin, ilman ennalta mainittuja nimiä, ja siksi luotettavampi, Gudkov sanoo.

Laskun taustalla on hänen mukaansa kasvavaa tyytymättömyyttä talouden kehitykseen.

Kun kansalaisilta kysytään, hyväksyvätkö he Putinin toiminnan, kannatus on pysynyt huomattavasti korkeampana. Gudkov selittää tätä sillä, että hyväksyntä liittyy enemmän ulkopoliittiseen toimintaan.

– Arvio ulkopoliittisesta toiminnasta on korkea, sisäpoliittisesta se laskee jatkuvasti, Gudkov arvioi Vedomostille.

Uutista päivitetty klo 11.53.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE