Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

13.2.2017 13:04 ・ Päivitetty: 13.2.2017 13:04

Veret seisahtuivat Turkmenistanissa – presidentille 98 prosenttia äänistä

Turkmenistanin itsevaltainen presidentti Gurbanguly Berdymuhamedov syyskuussa 2015.

Turkmenistanin itsevaltainen presidentti Gurbanguly Berdymuhamedov rohmusi sunnuntaina pidetyissä presidentinvaaleissa lähes kaikki äänet. Vaalivirkailijoiden mukaan Berdymuhamedov sai äänistä 98 prosenttia, kun äänestysprosentti kohosi yli 97 prosenttiin.

Vaaleissa oli Berdymuhamedovin ohella kahdeksan muutakin ehdokasta. Washington Post -lehden mukaan kaikki ehdokkaat ovat ilmaisseet tukensa Berdymuhamedoville. Haastajat eivät osallistuneet vaaliväittelyihin eivätkä esiintyneet televisiossa presidentinvaalien alla.

Presidentti Berdymuhamedov keräsi myös vuoden 2012 vaaleissa 97 prosenttia äänistä.
Kansainväliset tarkkailijat ovat kritisoineet maan aiempia vaaleja epädemokraattisiksi.

Berdymuhamedovin, 59, valinta oli odotettu, koska hän on hallinnut maata itsevaltiaan ottein jo yli kymmenen vuotta eikä maassa ole esimerkiksi vapaata mediaa.

Ennen vaaleja presidentin virkakautta pidennettiin perustuslain muutoksella seitsemään vuoteen. Asiantuntijat arvioivat, että presidentti pyrki muutoksella sementoimaan valtansa eliniäkseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU