Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Veronika Honkasalo huolestui ilmiöstä, josta tiedetään aivan liian vähän: “Erityisen järkyttävää”

Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo kysyy perjantaina jättämässään kirjallisessa kysymyksessään, mitä hallitus aikoo tehdä suojellakseen lapsia taloudelliselta hyväksikäytöltä ja ylisukupolviselta velkaantumiselta.

Demokraatti

Demokraatti

“Nuorten velkaantuminen on ylipäätään ongelma, mutta erityisen järkyttävää on, kun nuoren vanhempi tai muu läheinen on syypää nuoren velkataakkaan. Ylisukupolvinen velkaantuminen voi alkaa, kun vanhempi jättää maksamatta alaikäisen nimiin ottamiaan laskuja tai ottaa tämän nimissä lainaa. Kyseessä on ilmiö, josta tiedetään tällä hetkellä aivan liian vähän.”

Honkasalon mukaan kyse on taloudellisesta hyväksikäytöstä, jonka suhteen nuoret ovat usein haavoittuvassa asemassa, sillä kynnys rikosilmoituksen tekemiseen nousee sen mukaan, mitä läheisempi henkilö tekijä on.

“Varhainen velkaantuminen riistää nuorelta tulevaisuudennäkymät ja on suuri riski syrjäytymisen kannalta. Hallitusohjelmaan kirjatun tehokkaan toiminnan velkaantumista vastaan täytyykin käsittää myös erityisesti nuoriin suunnattuja toimenpiteitä.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE