Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

’’Veroparatiisien laajuudesta voi esittää vain arvioita’’ – Ajatuspaja Tampere -ryhmä käy veroparatiiseja vastaan kansalaisaloitteella

iStock

Ajatuspaja Tampere -ryhmän kansalaisaloitteessa vaaditaan eduskuntaa valmistelemaan laki veroparatiisien käytön lopettamiseksi Suomen kansalaisilta ja suomalaisilta oikeushenkilöiltä. Edetäkseen eduskunnan käsiteltäväksi aloite tarvitsee 50 000 allekirjoitusta.

Demokraatti / Pirkanmaa

– Veroparatiisien laajuudesta voi esittää vain arvioita. Niissä arvioidaan olevan yhtiöiden ja yksityishenkilöiden varallisuutta 40 000-70 000 miljardin dollarin arvosta. Kehittyneiden maiden vuosittaiset veromenetykset on arvioitu 1000 miljardiksi dollariksi ja Suomen vastaavasti miljardin dollarin tasoisiksi, kansalaisaloitteessa kerrotaan.

Lain valmistelun lisäksi kansalaisaloitteessa tuodaan esille tarvittavien sanktioiden ja valvontakäytäntöjen luominen. Valmistelussa tulisi ottaa huomioon muun muassa varojen siirtämisen kieltäminen veroparatiiseihin pankeilta, kansalaisten tiedonsaannin turvaaminen veroparatiisivuotojen johdosta käynnistetyistä toimenpiteistä ja verotuspäätöksistä, sekä veroparatiisien tutkimus- ja seurantaprojektin käynnistäminen.

– Veroparatiisien tutkimus on olematonta. Niistä käytävä yhteiskunnallinen keskustelu puuttuu eikä kansalaisia valisteta niiden mittakaavasta, luonteesta ja vaikutuksista, kansalaisaloitteessa perustellaan.

Veroparatiisien kieltämisestä ja valvonnasta tulisi aloitteen mukaan vaikuttavampaa, jos siitä säädettäisiin Euroopan Unionin tasolla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE