Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vesa-Matti Loirille valtiolliset hautajaiset? – Sanna Marin sanoo nyt, että päätöstä ei ole vielä tehty

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Taiteilija Vesa-Matti Loiri STT:n haastattelussa hänen bändin treenikämpässä Käpylässä Helsingissä 23. marraskuuta 2017.

Vesa-Matti Loirin kohdalla ei ole syytä järjestää valtiollisia hautajaisia, alivaltiosihteeri Timo Lankinen totesi MTV Uutisille tänään.

Johannes Ijäs

Demokraatti

– Vesa-Matti Loiri teki merkittävän uran taiteilijana. Mielestäni valtiollisten hautajaisten myöntämisen kriteerit erityisestä kansallisesta merkityksestä eivät kuitenkaan täyty, joten ei ole edellytyksiä esitellä valtioneuvostolle hautajaisten järjestämistä valtiollisina. Valtioneuvosto tulee muulla tavoin osoittamaan huomiota ja kunnioittamaan läsnäolollaan Vesa-Matti Loirin hautajaisissa, Lankinen kertoi MTV Uutisille.

Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk.) oli ehdottanut taiteilija Vesa-Matti Loirille valtiollisia hautajaisia eilen.

Media kysyi myös pääministeri Sanna Marinilta (sd.) tänään asiasta SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksen pressitilaisuudessa. Järjestetäänkö Loirille valtiolliset hautajaiset ei ole vielä selvää.

Marin kertoi tietävänsä Honkosen esityksen, muttei sitä, onko esimerkiksi Loirin läheisten kanssa vielä keskusteltu hautajaisista.

– Totta kai esimerkiksi Loirin omaisien sana tässä myös tässä painaa. Hallituspuolueet käyvät tästä keskustelua. En tiedä, mitä valtioneuvoston kansliasta on kommentoitu, mutta tiedän myös sen, että valtioneuvostolla on aina mahdollisuus arvioida tällaisia kysymyksiä, tehdä esityksiä. Uskon, että hallituskumppanien kanssa asiasta keskustellaan. Me emme ole tehneet mitään päätöksiä tai ratkaisuja tämän asian osalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE