Suomea on pidetty kansainvälisesti varautumisen ja puolustuskyvyn mallimaana, mutta kotimaisessa keskustelussa tähän imagoon on alkanut tulla sisältä päin säröjä.

Puolustusvoimien henkilökunta on antanut viime viikkoina median kautta terävää anonyymiä kritiikkiä siitä, miten meillä ei vieläkään oteta Ukrainan sodan oppeja riittävästi huomioon.

Arvostelijoiden mielestä varusmiehiä koulutetaan valmiiksi vanhentuneeseen taistelutapaan, joka tuottaa droonisodan aikakaudella turhia ruumiita.

Silti tämäkään ei tarkoita, etteikö tankki olisi sotimisessa edelleen yhtä tarpeellinen kuin hevonenkin tuolloin oli – sitä täytyy vain käyttää hyvin eri tavalla kuin ennen.

LÄHDEKRIITTISYYS ja kyky nähdä arkitodellisuus juhlapuheiden takaa on aina terveellinen taito. Silti ilman ratkaisuehdotuksia arvostelu jää purnaamisen tasolle.

Meillä kansalaisilla, asevelvollisten isillä ja äideillä, veronmaksajilla on oikeus vaatia, että upseeristo, viranomaiset ja poliitikot ottavat sotatekniikan ja -taktiikan kehityksen vakavasti. Vaikka se vaatisikin joistain rakkaista inttiperinteistä irti päästämistä.

Samalla etenkin aktiivireserviläisillä ja siviilimaailman asiantuntijoilla on velvollisuus esittää parannuksia asiaan ja alkaa myös itse edistää sotilaskoulutukseen uusia ideoita, innovaatioita ja improvisointia.

Näinhän yritysmaailmassa ja työelämässä toimitaan, kun markkinatilanne muuttuu. Aloitteita saa yrityksissä tehdä kuka tahansa, miltä hierarkian portaalta tahansa, ja sisältö ratkaisee.

Jos Puolustusvoimien organisaatiolaiva kääntyykin hitaasti, käytetään muuta tapaa: vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta yhä laajemmin järjestävä MPK sekä reserviläisjärjestöt voivat toimia ketterämpinä ajatushautomoina ja start-up-kokeilijoina.

MPK:LLE VOISI antaa aiempaa isomman roolin uusien taistelutapojen opettajana ja parhaimpien koulutuskäytäntöjen testaajana.

Kuten kaikessa start-up -toiminnassa, tässäkin tulee huteja eivätkä kaikki ideat kanna, mutta toimivaksi osoittautuvat muodot voisi siirtää heti joustavasti kaiken aikaa käynnissä olevaan varusmieskoulutukseen ja kertausharjoituksiin.

Monilla reserviläisillä on riittävästi akateemista osaamista siihen, että testaus- ja koetoiminta saadaan täyttämään puolustusvoimien vaatimat tutkimukselliset, teknologis-tieteelliset tai pedagogiset laatukriteerit.

Monet uudet asejärjestelmät kuten droonit torjuntakeinoineen on luontevaa panna MPK:n värväämien siviiliasiantuntijoiden arvioitavaksi, reserviläisillä testattuina.

MPK:lle pitää myös tarvittaessa suoda oikeus tehdä nykyistä monipuolisempia sotilastarvikehankintoja kokeilukäyttöä varten.

Puolustusvoimien oma tutkimustoiminta voi toimia tässä tilaajana ja toimeksiantajana, samoin sen eri sotilaskoulutuksen yksiköt.
Joukko-osastoillakin voi olla omia, paikallisiin olosuhteisiin räätälöityjä tarpeita, joita niiden on helpompi testauttaa reserviläisillä.

Puolustusvoimien henkilökuntaa pitää myös osata kannustaa tähän, samoin kuin neuvojen vastaanottamiseen.

TÄMÄ EI sinällään vaatisi uutta rahoitusta, vaan puolustusbudjetin osien uudelleenkohdentamista MPK:n suuntaan.

Mikäli tämä edellyttää MPK:lle uusia juridisia valtuuksia, poliittisten päättäjien velvollisuus on poistaa turhat byrokratian esteet mieluummin viikoissa kuin kuukausissa.

Sodankäynnin evoluutio ei nimittäin rajoitu taistelukentän ilmiöihin. Se vaikuttaa kaikkiin mahdollisiin poikkeusoloihin, väestönsuojelusta ja kansalaisten resilienssitarpeesta alkaen.

Meidän täytyy yhteiskuntanakin oppia ja opettaa ihmisille monia uusia taitoja, että pystymme varjelemaan ja puolustamaan Suomea vielä paremmin kuin nyt.

Kenenkään suomalaisen, siviilin tai sotilaan selviytymismahdollisuuksia ei pidä heikentää organisaatioiden hitauteen tai koulutusohjelmien jäykkyyteen vedoten.

Suomessa puolustusvoimat koostuvat kansalaisista – joten käytetään niitä kansalaisyhteiskunnan vahvuuksia ja osaamista myös puolustuskykymme ajantasaistamiseen.

Kirjoittajat:

Charly Salonius-Pasternak, toimitusjohtaja, reservin kapteeni
Heikki Siltala, FT, dosentti, reservin kapteeni