Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vihreät nuoret vaatii vegaanista Suomea

iStock

Vihreät nuoret vaatii, että eläintuotannon tuista luovutaan siirtymäajalla, ja eläinperäisten tuotteiden käytöstä luovutaan julkisen sektorin toiminnassa, kuten julkisissa hankinnoissa.

Demokraatti

Demokraatti

– Vegaanisuudessa on kyse paitsi ympäristöstä myös eläinten oikeuksista. Nykyisessä ruokajärjestelmässä eläinten oikeudet on ohitettu, ja eläviä olentoja kohdellaan vain kilogrammoina ja litroina mitattavina hyödykkeinä. Tavoitteemme vegaanisesta Suomesta tuo esiin sen, että eläinten hyväksikäyttö on poliittinen päätös, ei luonnonlaki, puheenjohtaja Peppi Seppälä sanoo tiedotteessa.

– Nykyinen eläinoikeuslaki on riittämätön, eikä nyt kommenteilla oleva luonnos tuo toivottuja parannuksia eläinten oloihin. Koska eläinten oikeudet eivät toteudu riittävällä tasolla ja tuotannon ympäristövaikutukset ovat valtavat, on selvää, ettei julkista rahaa tule käyttää eläinperäiseen ruokaan, puheenjohtaja Jami Haavisto.

Seppälän ja Haaviston sanovat, että kotimaisten kasviproteiinien kysyntä on kasvanut huimasti, kun kuluttajat ovat alkaneet suosia kasvisruokaa.

– Muutosta täytyy kuitenkin vauhdittaa muuttamalla maataloustukia suosimaan kasvisruuan tuotantoa. Tuotantoa voidaan tukea merkittävästi myös tarjoamalla julkisissa ruokailuissa vain kasvisruokaa, puheenjohtajat sanovat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE