Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vihreiden Niinistö tuomitsee Soinin aborttiaktivismin – “Huonoa harkintaa Suomen ulkoministeriltä”

Oppositiopuolue vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö katsoo, että ulkoministeri Timo Soinin (sin.) harkintakyky on pettänyt pahasti, kun tämä on osallistunut työmatkan aikana abortin vastaiseen tilaisuuteen Kanadassa.

Soini oli muutama viikko sitten mukana aborttia vastustavan Pro life -liikkeen iltatilaisuudessa Kanadan Ottawassa.

– On huonoa harkintaa Suomen ulkoministeriltä työmatkalla käydä selvästi Suomen ulkopoliittisen linjan vastaisessa tilaisuudessa. Sen takia hallituksen tulee antaa selvitys asiasta, vihreiden Niinistö sanoi keskiviikkoiltana STT:lle.

Soini kertoi tilaisuuteen osallistumisesta jo aiemmin toukokuussa blogissaan. Valtiosihteeri Samuli Virtanen (sin.) puolestaan julkaisi Twitterissä kuvan, jossa hän ja Soini osallistuvat tilaisuuteen.

– This is awesome! (Tämä on upeaa!), Virtanen kirjoitti kuvan yhteydessä.

Soinin Kanadan-vierailusta ja vihreiden Niinistön reaktioista Facebookissa kertoi keskiviikkona Iltalehti.

Vapaa-aikaa vai ei?

Soini itse kertoi Helsingin Sanomille keskiviikkona, että iltatapahtuma ei ollut osa työmatkan virallista ohjelmaa.

– Osallistuin iltavigliaan, joka alkoi klo 21. Tapahtuma oli vapaa-ajalla, eikä osa virallista ohjelmaa. On täysin selvää, että jokaisella ihmisellä on mielipiteen – ja uskonnonvapaus, hän kirjoitti tekstiviestitse HS:lle.

STT ei tavoittanut keskiviikkoiltana Soinia kommentoimaan asiaa.

Vihreiden Niinistö katsoo, että vapaa-aikaan vetoaminen ei ole ministeriltä kestävä argumentti, koska ministerit edustavat hänen mukaansa Suomea koko matkan ajan.

– Ministerien työmatkoilla ei ole varsinaista vapaa-aikaa. Sen, mitä työmatkoilla tehdään, pitää olla sellaista, joka sopii siihen, että koko matkan ajan edustaa Suomea, Niinistö sanoi STT:lle.

Blogikirjoituksesta reaktioita

Jo muutama päivä sitten huomiota herätti ulkoministeri Soinin abortin vastainen blogikirjoitus Irlannin aborttiäänestyksen yhteydessä.

Soini kirjoitti blogissaan sunnuntaina, että maailma menee “kummaksi”, jos elämän puolustamista tarvitsee puolustella. Soini sanoo puolustavansa elämää silti “sopivalla ja sopimattomalla hetkellä”.

– Likaisen veden lähde. Voi näyttää hyvältä, mutta maistuu pahalta, Soini päätti kirjoituksensa.

Kokoomusministerit painottivat maanantaina, ettei Soinin sunnuntainen kirjoitus vastaa hallituksen linjaa.

– Suomi pitää esillä kaikissa yhteyksissä seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja oikeuksia. Viimeksi tiistaina kehitysministerien kokouksessa. Aborttioikeus ei ole mielipideasia, kommentoi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen tuolloin Twitterissä.

Soini sanoi maanantaina, ettei hänen henkilökohtainen kantansa vaikuta hallituksen politiikkaan. Soinin mielestä ei ole ristiriitaista, että hän lausuu tavalla, joka ei ole koko hallituksen kanta.
STT–MATIAS ÅBERG

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE