Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

3.7.2026 06:38 ・ Päivitetty: 3.7.2026 06:39

Vihreiden Tynkkynen: Kokoomukselta synkkä hattutemppu

LEHTIKUVA / SAARA PELTOLA
Vihreiden Oras Tynkkynen eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 16. kesäkuuta.

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen vastuuttaa Petteri Orpon (kok.) hallitusta Suomen kilpailukyvyn romahduksesta. Tänään julkistetussa IMD:n kansainvälisessä kilpailukykyvertailussa Suomen sijoitus tippui vuodessa viisi sijaa.

Demokraatti

Demokraatti

Sijoitus on nyt heikoin sitten vuoden 2016.

Vaikka maailman tilanne vaikuttaa tulokseen, vastuun kantaa Tynkkysen mukaan lopulta vallassa oleva hallitus.

– Suomen romahduksen pitäisi olla herätyskello. Jos kilpailukyky kyykkää, Suomen on vaikeampi nousta nykyisestä ahdingosta pitemmälläkään aikavälillä, vihreitä eduskunnan talousvaliokunnassa edustava Tynkkynen sanoo tiedotteessaan.

OSITTAIN Suomen heikko menestys johtuu suhdanteista, joihin heijastuu maailmantilanteen epävarmuus. Kansallisilla päätöksillä on Tynkkysen mukaan kuitenkin suuri merkitys.

– Venäjän naapurissa sijaitsevan Suomen sijoitus romahtaa viisi paikkaa samalla, kun Venäjän naapurissa sijaitsevan Viron sijoitus nousee viisi paikkaa. Orpon hallitus ei voi loputtomiin piilotella maailman tilanteen epävarmuuden takana, vaan jossain vaiheessa pitää rohjeta katsoa peiliin.

Myös edellinen Sanna Marinin (sd.) hallitus joutui toimimaan hankalassa tilanteessa. Silti suunta oli toinen.

– Edellisen hallituksen kaudella Suomi nousi kilpailukykyvertailussa neljä pykälää. Orpon hallituksen kaudella Suomi on tähän mennessä kyykännyt kahdeksan pykälää. Tulokset todella puhuvat puolestaan.

ROMAHDUS kilpailukykyvertailussa asettaa Tynkkysen mukaan kyseenalaiseen valoon myös kokoomuksen vaalipuheet.

– Moni suomalainen antoi äänensä kokoomukselle siinä uskossa, että puolue pitäisi vaalilupauksensa ja laittaisi Suomen talouden kuntoon. Nyt kilpailukykysijoitus on romahtanut ja velkaantuminen nousee ennätystasolle. Kokoomuksen maine talousosaajana on romahtanut samaa tahtia Suomen kilpailukyvyn kanssa.

Jalkapallon MM-kisojen aikaan Tynkkynen turvautuu urheiluvertaukseen.

– Valtaan päästyään kokoomus on suorittanut synkän hattutempun: murentanut hyvinvointiyhteiskuntaa, peruuttanut ilmasto- ja luontotoimista sekä romahduttanut Suomen kilpailukyvyn. Ainoa järkevä johtopäätös hallitukselle on nyt pakata laukut ja poistua katsomon puolelle, Tynkkynen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU