Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

2.7.2026 07:27 ・ Päivitetty: 2.7.2026 07:48

TikTok etsii superlobbaria Suomeen – tehtävänä yhtiön suojeleminen täkäläiseltä sääntelyltä

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Jo vuoden 2024 presidentinvaaleissa suomalaisehdokkailla oli omat TikTok-tilinsä.

Kiinalaistaustainen videopalvelu Tiktok haluaa palkata Suomesta yhteiskuntasuhdevaikuttajan. Yhtiö kertoo etsivänsä keulakuvaksikin kelpaavaa lobbaria, joka pystyy torjumaan esimerkiksi täkäläisen sääntelyn yhtiölle muodostamia uhkia.

Petri Korhonen

Demokraatti

Muun muassa LinkedIn-palvelussa julkaisemassaan rekryilmoituksessa Tiktok hakee suomalaisesta politiikasta, yhteiskunnallisesta päätöksenteosta ja kriittisen infran teknologiasta tietävää ihmistä, jolla on valmiina hyvät täkäläiset verkostot.

Ilmoituksen mukaan Tiktokin kansainväliset yhteiskuntasuhdetiimit pyrkivät kohdemaissaan estämään, hallitsemaan ja sovittelemaan poliittisia, lainsäädännöllisiä tai sääntelyn yhtiölle muodostamia uhkia.

Erityisesti Tiktokia kiinnostavat muun muassa lasten digitaaliseen suojeluun, sisällön valvontaan ja tietoturvasäädösten muutoksiin liittyvät asiat, joita se haluaa Suomessakin seurata.

Näiden lisäksi Suomi-lobbarin pitäisi myös vaikuttaa täkäläiseen lainsäädäntöympäristöön siten, ettei yhtiön kasvu täällä vaarannu. Tässä hänen pitää ilmoituksen mukaan rakentaa luottamukselliset suhteet esimerkiksi suoraan hallitukseen ja eduskuntaan.

Suomi-lobbarin pitäisi myös vaikuttaa täkäläiseen lainsäädäntöympäristöön

Myös Tiktokin Suomeen kaavailemien suurten datakeskushankkeiden varjeleminen sekä maineenhallinta ovat etsityn ammattilaisen heiniä. Toimenkuvaan kuuluu myös julkinen esiintyminen yhtiön nimissä eli täkäläisenä keulakuvana toimiminen.

Lisää aiheesta

HAKU KERTONEE siitä, että Tiktok on yhä kiinnostuneempi suomalaisistakin käyttäjistä ja omasta markkina-asemastaan täällä – luultavasti eniten datakeskusten näkymien kautta.

Palvelussa on Suomessakin runsaasti päätösvaltaa käyttäviä poliitikkoja, joille lyhytvideot ovat tapa tavoitella nuoria äänestäjiä.

Yhtiö kertoi viime vuonna, että sillä on Euroopassa yli 200 miljoonaa käyttäjää. Suomessa käyttäjiä olisi yhtiön omien tilastojen mukaan nyt ehkä 1,8 miljoonaa.

SUOJELUPOLIISI varoitti talvella 2024 Tiktok-sovelluksen käyttäjiä siitä mahdollisuudesta, että yhtiö vuotaa käyttäjätietojaan Kiinan viranomaisille.

Kiina on velvoittanut kaikkia kotimaisia yrityksiä osallistumaan maan etujen valvomiseen myös ulkomailla.

Tiktok kiisti tuolloin väitteet jyrkästi. Yhtiön mukaan sen emoyhtiö Bytedance ei ole rekisteröity Kiinaan, eikä se ole Kiinan viranomaisten määräysvallassa. Yhtiön kansainväliset pääkonttorit ovat Singaporessa ja Yhdysvaltain Los Angelesissa.

Monissa EU-maissa valtion työntekijöitä on kuitenkin kielletty asentamasta sovellusta työpuhelimiinsa.

Myös Suomessa esimerkiksi eduskunta suosittelee, että kansanedustajat käyttäisivät sovellusta vain privaattilaitteiltaan. Eduskunta kielsi keväällä 2024 Tiktokin asentamisen eduskunnan laitteille.

HUOLTOVARMUUTTA edistävä Mediapooli julkaisi tällä viikolla oman suuren katsauksensa Tiktokin ja muiden vastaavien lyhytvideo- ja pikaviestipalveluiden toimintaan Suomessa, mediatoimijoiden näkökulmasta.

Sen mukaan etenkin vaalien alla näissä palveluissa liikkuu paljon disinformaatiota ja muun muassa tekoälyllä tehtyä tarkoitushakuista väärää tietoa, joilla pyritään vaikuttamaan äänestäjiin.

Yhtiöt eivät ole olleet katsauksen mukaan kovin nopeita eikä halukkaita poistamaan pahantahtoisten ulkomaisten toimijoiden tekemiä huijaussisältöjä edes viranomaisten pyynnöstä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU